Takaisin

Hartiarenkaan toiminta ja yleisimmät häiriöt

9 tammikuun, 2023

Tässä artikkelissa kerrataan hartiarenkaan toimintaa ja käydään olkapään alueen yleisimpiä toimintahäiriöitä.  Mikäli aihe on lähellä sydäntäsi, kannattaa tutustua Biomekaniikan ABC -koulutukseen ja Movement Coach -koulutusohjelmaan.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat iso kansanterveysongelma, josta kärsii yli miljoona suomalaista. Iso osa näistä olisi itsenäisesti kuntoutettavissa, etenkin jo harjoittelu olisi ennakoivaa. Tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvää kipua ja särkyä on joka kolmannella aikuisella kuukausittain, joten ihan pienestä vitsauksesta ei ole kyse. 

Hartiarenkaan optimaaliselle toiminnalle on olennaista olkapään alueen lihasten toiminta tasapainoisesti yhteistyössä. Olkapään alueella lihasepätasapaino voi olla syynä virheelliselle liikehallinnalle sekä johtaa erilaisiin patologisiin prosesseihin. Eritoten rotator cuff – lihasten sekä scapulothoracicaali – lihasten aikaansaama hyvä liikehallinta on tärkeää hartiarenkaan toiminnan kannalta, koska ne vaikuttavat keskeisesti glenohumeraali- ja scapulothoracicaali – nivelten liikkeisiin. Kyseisten nivelten liikkeet ovat perusta yläraajan hyvälle toimintakyvylle, jota tarvitaan päivittäisissä toiminnoissa

Olkanivelen ja erityisesti lapaluun (scapula) huono liikehallinta on yhdistettävissä useisiin olkapäänalueen patologisiin tiloihin, kuten impingement – syndroomaan, instabiliteettiin ja rotator cuffin – jännetulehduksiin, sekä repeämiin

Kuntouttavan ja ennaltaehkäisevän harjoittelun tulisi olla aina tavoitteellista toimintaa joka tarkoittaa sitä, että tulisi tietää miksi jotain tehdään ja mitä vaikutuksia sillä tavoitellaan. Yleisellä tasolla harjoittelun tavoitteena on ehkäistä toimintahäiriöitä, lisätä toimintakykyä, parantaa hyvinvointia ja vähentää yleisellä tasolla riskejä loukkaantumisille, sekä rasitusvammoille.

Katso aiheeseen liittyvä video TÄÄLTÄ 

Hartiarenkaan anatomia

Olkapääkompleksi muodostuu kolmesta luusta: clavicula, scapula ja humerus, jotka niveltyvät toisiinsa ollen yhteydessä muuhun luustoon sternumin, sekä thoraxin välityksellä. Nämä rakenteet ovat toiminnallisesti yhteydessä toisiinsa. Hartiarenkaan nimitys syntyy näiden viiden luun muodostamasta, lähes täydestä renkaasta ylhäältäpäin katsottuna. Olkapään alueeseen kuuluu olkanivelen lisäksi siihen vaikuttavien lihasten peittämä rintakehän ylin neljännes. Hartiarenkaan toiminnalla on merkittävä rooli yläraajan toimintakyvylle ja yläraajan liikkeen tulee aikaansaada liikettä myös rintarangassa, sekä thoraxissa(rintakehässä). Yläraaja kytkeytyy muuhun kehon toimintaan hartiarenkaan nivelten ja myofaskiaalisten kalvorakenteiden kautta. Tätä olen käynyt läpi aikaisemmissa artikkeleissa, jotka kannattaa myös lukea, mikäli et ole vielä niitä lukenut. 

Hartiarengas muodostuu neljästä nivelestä: 

• Glenohumeraali(laajimman liikelaajuuden omaava nivel) 
• Sternoclavikulaari
• Acromioclaviculaari
• Scapulothoracicaali

Jossain määritelmissä ilmoitetaan olkapäässä olevan viisi niveltä, mutta tämä viides nivel on hartialihaksen alapuolinen nivel (subdeltoid joint), joka ei ole anatominen vaan fysiologinen nivel. 

Glenohumeraali-nivel (GH-nivel) olkapään tärkein nivel ja yhdessä scapulan kanssa tuottaa olkapään laajan liikelaajuuden, ollen koko kehon liikkuvin nivel. Muut nivelet ovat myös tärkeitä, mutta jätämme ne nyt selkeyden vuoksi käsittelemättä. 

Gh-nivel, eli siis olkanivel on pallonivel ja pallonivelelle tyypillisesti sillä on kolme liikeakselia, sekä kolme tasoa. Gh-nivelen liikkeitä ovat abduktio, adduktio, fleksio, ekstensio, sisä- ja ulkorotaatio.

Scapulothoracic-nivel (jatkossa ST-nivel) ei ole varsinainen anatominen nivel vaan pikemminkin kontaktipinta scapulan anteriorisen puolen ja thoraxin posteriorisen puolen välillä. Scapulan ensisijaisen tehtävä on lisätä gh-nivelen liikelaajuutta ja mahdollistaa kompeksisia liikkeitä yläraajassa, sekä koko kehossa. Nivelen ensisijaiset liikkeet ovat elevaatio ja depressio, abduktio ja adduktio (kulkevat yleisemmin nimillä protraktio ja retraktio), ylös- ja alaspäin kiertyminen, lateraali- ja mediaalirotaatio (ulko- ja sisäkierto), sekä scapulan anteriorinen ja posteriorinen tiltti. Scapulan liikettä käsittelin kattavasta TÄÄLLÄ.

Mediaalirotaatiossa lapaluun alaosa liukuu kohti selkärankaa ja lateraalirotaatiossa vastakkaiseen suuntaan, selkärangasta poispäin. Scapulan tiltti tarkoittaa puolestaan luun yläosan kallistumista eteenpäin anteriorisesti ja taaksepäin posteriorisesti. Näiden neljän liikesuunnan rooli on pitää huolta, että scapula pysyy tiiviinä rintakehää vasten antaen tukea ja mahdollistaen olkanivelen laajan liikkeen mahdollisimman hyvin tuettuna. 

Hartiarenkaan biomekaniikka 

Hartiarenkaan kaikkien nivelten toiminta on läheisesti riippuvaisia toisistaan. Scapulothoracicaalisen nivelen liikkeet edellyttävät yllämainittujen SC- ja ACC-nivelten liikkeitä yläraajan elevaatiossa. 

Gh-nivelen elevaatiossa myös claviculassa(solisluu) tapahtuu pieni elevaatio ja retraktio. Samaan aikaan scapula kiertyy lateraalirotaation(ulkokierto) ja kallistuu posterioriseen tilttiin.

Glenohumeraali-nivelessä abduktio ja adduktio tapahtuvat frontaalitasolla ja sagittaali-akselilla. Noin 120 astetta on terveen gh-nivelen abduktion liikelaajuus ja jotta käden voisi nostaa ylös saakka, liikeradan viimeinen 60 astetta syntyy scapulan ylöskierron myötä. Fleksio ja ekstensio tapahtuu sagittaalitasolla, transversaali-akselilla pyörähdysliikkeenä. Fleksio tapahtuu Gh-nivelessä 120 asteeseen asti ja loput 60° tulee scapulasta yhdistettynä lateraalirotaatioon, aivan kuten abduktiossa. 

Ekstension(ojennus, eli kun käsi liikkuu vartalon takapuolelle) liikelaajuus on noin 45 – 55 astetta, jolloin scapulassa tapahtuu pieni eteenpäin kallistus. 

Sisä – ja ulkorotaatio tapahtuvat horisontaalitasolla ja vertikaaliakselilla. Ulkorotaatiossa humeruksen pää kiertyy posteriorisesti ja liukuu anteriorisesti glenoid fossassa. Sisäkierrossa kiertyminen ja liukuminen tapahtuvat toisinpäin. Anatomisesta perusasennosta tarkasteltuna sisäkierron liikelaajuus on noin 75 – 85 astetta ja ulkokierron 60 – 70 astetta.

Lapaluun rooli 

Lapaluulla on kolme keskeistä tehtävää, jotka vaikuttavat hartiarenkaan koordinoituun toimintaan. Ensimmäinen tehtävä on toimia anatomisena ja kinemaattisena linkkinä käden, sekä kehon välillä. Anatomian kannalta ajateltuna scapulan tehtävä on ylläpitää olkanivelen  dynaamista stabiliteettia ja hallittua mobiliteettia scapulaan kiinnittyvien lihasten avulla. Lapaluun tulee liikkua hallitusti humeruksen liikkeiden aikana, huolehtien, että humeruksen pää pysyy nivelkuopassa koko olkanivelen liikeradalla. 

Kinemaattisesta näkökulmasta katsottuna lapaluun tehtävä on toimia humeroscapulaarisen rytmin mukaisesti. Humeroscapulaarisen rytmiä ja sen merkitystä käsittelin aikaisemmissa hartiarenkaan alueelle sijoittuvissa artikkeleissa. 

Toinen tehtävä on muodostaa kovera nivelkuoppa humeruksen päälle, joka mahdollistaa koveruus – kompressiomekanismin toiminnan tavalla jossa laaja nivelen mobiliteetti ei häiritse nivelen stabiliteettia. 

Kolmas tehtävä on luoda sopiva tila rotator cuffin jänteille yläraajan elevaation aikana. Scapulan retraktio ja depressio lisäävät subacromiaalista tilaa liikuttamalla acromionia posteriorisesti, näin ollen suurella olkakyhmyllä on enemmän tilaa, kun yläraaja kohoaa ylöspäin.Esimerkiksi pystypunnerruksessa on tärkeää pitää huolta tästä. Liiallinen scapulan protraktio voi johtaa impingement-syndroomaan.

Scapulan liikkeen myötä GH-nivelen nivelkuoppa kallistuu tarvittavaan suuntaan mahdollistaen yläraajan optimaalisen liikelaajuuden. St-nivel osallistuu gh-nivelen fleksioon ja abduktioon kiertämällä glenoidia noin 60 astetta lepoasennosta. 

Fleksion ensimmäinen 60 astetta ja abduktion 30 astetta tapahtuvat ainoastaan gh-nivelessä. Fleksion ja abduktion lisääntyessä scapulan liike lisääntyy ja liikeradan loppuosassa liike taas vähenee. Gh-nivelen rakenteen vuoksi abduktio yli 90 asteen on mahdoton ilman scapulan normaalia liikettä. 

Scapulan kierron liikelaajuus on yksilöllistä, mutta yleisesti voidaan sanoa, että suurimmillaan sen tulisi olla olkavarren abduktiossa 80 – 140 asteen välillä. Gh-nivelen ja st-nivelen välinen liikesuhde on karkeasti ottaen 2:1. 

Yläraajan liikkeen aikana scapulan pitää säilyttää hallittu asento ja liike lihasten avulla. Scapula kiertyy ylöspäin ja samalla syntyy lateraalirotaatiota ja posteriorista kallistumista, jotta käsi voitaisin nostaa ylös saakka täydellä liikeradalla. 

BIOMEKANIIKAN ABC -KOULUTUS

Staattinen ja dynaaminen stabiliteetti 

Olkanivelen staattisessa stabiliteetissa humeruksen pää pysyy hallitussa asennossa lapaluun nivelkuopassa luisten rakenteiden, nivelkapselin ja ligamenttien avulla. Jos humeruksen pää ei pysy nivelkuopassa, on kyseessä instabiliteetti. 

Gh -nivelen stabiliteetti on edellytys yläraajan tarkalle toiminnalle. 

Stabiliteettia voidaan kuvata staattiseksi tai dynaamiseksi riippuen siitä, mitkä rakenteet stabiliteettia ylläpitävät. Glenohumeraali-nivel ei ole luontaisesti stabiili nivel, jonka vuoksi staattiset ja dynaamiset tekijät pyrkivät keskinäisellä yhteistyöllä kompensoimaan tätä luontaista tilaa. 

Gh-nivelen staattisia stabilaattoreita ovat nivelen luiset rakenteet, nivelen sisäinen alipaine, glenohumeraaliligamentit nivelkapselin ohella sekä nivelkuopan labrum. 

Humeruksen päästä vain kolmasosa on kontaktissa scapulan koveran glenoid fossan kanssa ja tämän vuoksi gh-nivelen suuri liikkuvuus luo haastetta nivelen stabiliteetille.

Humeruksen varsi on noin 130 – 150 asteen kulmassa nivelen pintaan nähden ja taaksekallistuksessa (retroversio) noin 20 – 30 astetta. Humeruksen kaulassa on kaksi kyhmyä, tuberculum major ja minor. Ne toimivat olkaniveltä ympäröivien lihasten kiinnityskohtina. Gh-nivel on maksimaalisen stabiili, kun humeruksen pään yläosa on kontaktissa scapulan nivelkuoppaan. Tällöin nivel on 90 asteen abduktiossa.

Dynaaminen stabiliteetti

Hartiarenkaan dynaaminen stabiliteetti tarkoittaa olkapään alueen lihasten aikaansaamaa aktiivista ja passiivista hallintaa kyseisellä alueella. Olkapään alueen lihasten aktivoituminen stabiloi gh-niveltä puristaen humeruksen päätä koveraan nivelkuoppaan sallien ja aikaansaaden humeruksen pään liikkumisen nivelkuoppaa vasten. 

Passiivinen hallinta syntyy rotator cuff-lihasten sijainnin ja suunnan avulla olkanivelen ympärillä. Hartiarenkaan alueen lihakset yhdessä staattisten stabiloivien rakenteiden kanssa muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden. Heikkous missä tahansa kyseisissä rakenteissa voi aiheuttaa erilaisia toimintahäiriöitä, kipua ja instabiliteettia hartiarenkaan alueella.

Koveruus – kompressiomekanismi (concavity compression) on tärkeä lihasten aikaansaama hartiarenkaan stabilaatiomenetelmä. Koveruus– kompressio mekanismin periaatteen mukaisesti nivelen stabiliteetti lisääntyy kun jokin isompi voima puristaa ja vetää humerusta nivelkuoppaan. Rotator cuff-lihakset ja hauislihaksen pitkä pää puristavat humeruksen päätä koveraan nivelkuoppaan. 

Mekanismi edesauttaa olkanivelen stabiliteettia kaikissa nivelen asennoissa ja erityisesti sen keskiliikeradalla, jolloin nivelkapseli, sekä ligamentit ovat löysempiä. Mekanismi ylläpitää stabiliteettia myös loppuliikeradalla gh-niveleen kohdistuvien voimien lisääntyessä. 

Lihasten koko ja lihassupistuksen suunta määrittelevät voimantuoton määrän. Olkaniveleen vaikuttavien lihasten voima voidaan jaotella kolmeen eri ryhmään: 

• puristava voima
• superior – inferiorsuuntainen voima (ylös-alas)
• anterior – posteriorsuuntainen voima (eteen-taakse)

Lihasten aikaansaama puristusvoima stabiloi niveltä. Anteriorisesti, posteriosisesti, inferiorisesti ja superiorisesti suuntautuvia voimia ovat ns. käänteisiä voima, jotka voivat horjuttaa nivelen stabiliteettia. Stabiliteettiin vaikuttaa suuresti näiden voimien välinen suhde.

Lapaluun kontrolliin vaikuttavat lihakset

St-nivelellä ei ole luista nivelrakennetta, nivelkapselia,tai ligamenttejä tukenaan, joten stabiliteetti perustuu aktiiviseen kontrolliin, joka syntyy lihasten antamasta tuesta ja niiden tuottamasta liikkeestä. Scapula kiinnittyy thoraxiin AC-nivelen ligamenttien ja Serratus anterior-, sekä subscapularis-lihasten avulla. Lapaluun rintakehään kiinnittävillä lihaksilla on merkittävä stabiloiva rooli ja lihakset tarvitsevat oikeanlaisen supistumis- ja toimintakyvyn. Scapulan stabiliteettiin vaikuttavista lihaksista tärkeimpiä ovat levator scapulae, rhomboideus minor ja major, serratus anterior, sekä trapetzius. 

Olkanivelen ja lapluun toimintaan vaikuttavat lihakset voidaan jakaa neljään ryhmään lihasten lähtö- ja kiinnityskohtien mukaan:

• Lihakset scapulasta humerukseen eli scapulohumeraali-lihakset vaikuttavat gh-nivelen asentoon ja liikkeeseen. 
• Lihakset tukirangasta scapulaan eli axioscapulaari-lihakset ja lihakset, jotka kulkevat tukirangasta claviculaan eli axioclaviculaari-lihakset vastaavat st- ja sc-nivelten asennosta sekä liikkeistä. 
• Lihakset tukirangasta humerukseen eli axiohumeraali-lihakset lisäävät supistuessaan voimaa olkanivelen liikkeisiin. 

Yhteistä kaikille lihaksille on se, että ne lisäävät olkanivelen dynaamista stabiliteettia liikkeessä, muun muassa passiivisen lihasjännityksen (tension) avulla ja lihassupistuksen myötä puristaen nivelpintoja lähemmäksi toisiaan. Toissijaisesti myös nivelen liikkeen myötä kiristäen ligamentteja ja ohjaten niveleen kohdistuvat voimat nivelpinnan keskustaan.

Lihakset scapulasta humerukseen

Scapulohumeraali-lihakset aikaansaavat liikettä ja stabiloivat olkaniveltä. Lihaksilla on ratkaiseva rooli olkapään aktiivisissa liikkeissä ja dynaamisessa kontrollissa. Näitä lihaksia ovat rotator cuff-lihakset, deltoideus ja teres major. 

Heikkous näissä lihaksissa heikentää olkanivelen liikkeiden voimaa ja stabiliteettia,sekä saattaa aiheuttaa erilaisia liikehäiriöitä aina osittaisesta sijoiltaan menosta impingement-häiriöön. 

Rotator cuff -lihakset ovat ensisijaisia dynaamisia stabilaattoreita olkanivelen liikkeissä ja asentojen hallinnassa. Lihaksia on neljä: supraspinatus, infraspinatus, subscapularis ja teres minor. Ne kaikki lähtevät lapaluusta ja niiden jänteet ovat läheisessä yhteydessä nivelkapseliin. Lihasten tärkeä rooli johtuu siitä, että ne kontrolloivat ja säätelevät olkaluun pään asentoa suhteessa nivelkuoppaan kaikissa yläraajan liikkeissä.

Lihakset tukirangasta scapulaan ja claviculaan 

Niin sanottuja Axioscapulaari- ja axioclaviculaari-lihaksia ovat trapezius, serratus anterior, levator scapulae, rhomboideus minor ja major, pectoralis minor, subclavius, sekä sternocleidomastoideus. 

Axioscapulaaristen lihasten ensisijainen tehtävä on hallita scapulan liikkeitä. Yhdessä nämä lihasryhmät ylläpitävät hartiarenkaan toimintakyvyn kannalta ideaalia asentoa stabiloiden sitä. Oleellista on hallita scapulan ja claviculan asento, joka onnistuu, kun lihakset aikaansaavat liikettä st-nivelessä sekä ac-nivelessä. Lihasten roolin näkökulmasta on tärkeää tiedostaa, että scapulan ainoa luinen nivelpinta on ac-nivelessä. Scapulan liikkeet thoraxia vasten tapahtuvat aina lihasten tuen avulla. 

Tukirangasta scapulaan kulkevilla lihaksilla on tärkeä tehtävä scapulan stabiloinnissa ja ne vaikuttavat koko hartiarenkaan toimintaan. Scapulan liukuessa thoraxia vasten lihakset tukirangasta scapulaan ja claviculaan supistuvat pareittain muodostaen anatomisia voimapareja. Nämä voimaparit muodostuvat lihaksista, jotka käyttävät vastakkaista voimaa stabiloidakseen scapulaa ja tuottaen samalla samankaltaisia voimia aikaansaaden rotaatioliikkeen. 

Scapulan stabiili tila vaikuttaa scapulohumeraalisten lihasten kykyyn aikaansaada liikettä olkanivelessä. Jos scapula ei ole riittävän stabiilissa asennossa, scapulohumeraalisten lihasten supistuminen ei aikaansaa haluttua liikettä olkanivelessä. 

Häiriöt scapulan asennossa sekä lihasten kyvyssä tuottaa oikeanlaista liikettä muuttavat hartiarenkaan alueen mekaanista toimintaa sekä aiheuttavat kipua hartiarenkaan alueella. 

Lihakset tukirangasta humerukseen 

Axiohumeral -lihakset lisäävät olkanivelen stabiliteettia. Näitä lihaksia ovat latissimus dorsi ja pectoralis major. Nämä kaksi suurta lihasta lisäävät voimaa ja tukevat hartiarenkaan liikkeitä. Supistumalla nämä lihakset aikaansaavat liikettä olkanivelessä, toimien samanaikaisesti yhteistyössä muiden hartiarenkaan lihasten kanssa. Lihasten säikeet vaikuttavat hartiarenkaan kaikkien neljän nivelen toimintaan. Leveä selkälihas ja Iso rintalihas avustavat kaikkia olkanivelen liikkeitä, poislukien ulkorotaatio. Lihasten kireys voi rajoittaa hartiarenkaan kaikkia muita liikkeitä paitsi olkanivelen sisäkiertoa.

Useimmat hartiarenkaan alueen lihakset voidaan jakaa kahteen ryhmään: 

• proksimaaliset stabiloijat 
• distaaliset mobilisaattorit 

Hartiarenkaan optimaalinen toiminta perustuu näiden kahden ryhmän keskinäiseen toimintaan. Proksimaalisten stabiloijien lähtökohta on selkärangassa, kylkiluissa tai kallossa ja na ne kiinnittyvät scapulaan tai clavikulaan. Tällaisia lihaksia ovat muun muassa Serratus anterior ja trapetzius. Distaaliset mobilisaattorit lähtevät puolestaan scapulasta tai claviculasta ja kiinnittyvät humerukseen tai kyynärvarteen. Deltoideus on esimerkki tästä ryhmästä. 

Lihasten tuottama liike lapaluussa 

 

Elevaatio 

St- nivelen elevaatiosta vastaavat trapetziuksen yläosa, levator scapulae, serratus anterior ja osittain rhomboideus-lihakset. St-nivelen elevaatio tapahtuu esimerkiksi silloin, kun olkapäitä kohotetaan kohti korvia tai kurkotetaan kädellä korkealle. Tällöin trapetziuksen yläosan lihassäikeet nostavat scapulan ulkoreunaa ylöspäin ja samanaikaisesti sisäreunan yläosa laskeutuu levator scapulae-lihaksen joustaessa. 

Hartiarenkaan ihanteellisessa asennossa scapula on kevyesti elevoitunut ja retraktoitunut, jolloin glenoid fossa suuntautuu aavistuksen ylöspäin. Trapetziuksen yläosa kiinnittyy claviculan lateraaliseen loppuosaan ja samalla aikaansaa nostovoiman sc-niveleen ylläpitäen hyvää asentoa. 

Depressio

St-nivelen depressioliike tapahtuu esimerkiksi dippipunnerruksissa, tai noustessa tuolilta ylös tuolin käsinojiin nojautuen. Depression aikaansaavat lihakset ovat trapetziuksen alaosa, pectoralis minor, serratus anterior ja subclavius. Latissimus dorsi osallistuu myös depressioon vetäen humerusta ja scapulaa alaspäin. 

Protraktio

Serratus anterior vastaa pääasiassa lapaluun protraktiosta, erityisesti yläraajan eteenpäin työntö- ja kurkotusliikkeissä. Pectoralis minor- ja major-lihakset avustavat liikettä. 

Retraktio

Trapetziuksen keskiosa on keskeisin lihas, joka aikaansaa lapaluun retraktion ja Trapetziuksen alaosa, rhomboideukset, sekä latissimus dorsi osallistuvat myös liikkeeseen.

Optimaalisessa retraktiossa kaikkien kyseisten lihasten tulee aktivoitua yläraajan vetoliikkeissä.

Lateraalirotaatio 

Serratus anterior on keskeisin scapulaa lateraalisesti kiertävä lihas, mutta myös trapetzius-lihaksen kaikki osat osallistuvat lapaluun lateraalirotaatioon. Trapetziuksen ylä- ja keskiosa yhdessä serratus anteriorin kanssa muodostavat voimaparin, joka kiertää scapulaa samaan suuntaan lateraalisesti. Trapetzius-lihaksen alaosa osallistuu lateraalirotaatioon vasta olkavarren elevaation myöhemmässä vaiheessa.  Normaalisti lapaluun lateraalirotaatiota tapahtuu yläraajaa nostettaessa ylöspäin. 

Mediaalirotaatio

Rhomboideus minor- ja major-, sekä levator scapulae-lihakset supistuessaan kiertävät ja nostavat scapulan mediaalireunaa kohti selkärankaa ja siten aikaansaavat mediaalirotaation. Molemmat pectoralis-lihakset avustavat liikettä anteriorisella puolella, kun taas posteriorisella puolella latissimus dorsi avustaa liikettä. 

Mediaalirotaatiota tapahtuu usein yhdessä depressioliikkeen kanssa esimerkiksi alaspäin kurkotuksessa.

Lihasten tuottama liike olkanivelessä

 

Fleksio

Olkanivelen tärkein koukistajalihas on deltoideus-lihaksen etuosa. Liikeeseen osallistuvat myös pectoralis majorin claviculaan kiinnittyvä osa, coracobrachialis ja biceps brachiin pitkä pää. Rotator cuffin lihakset säätelevät dynaamista stabiliteettia käden noston aikana.

Abduktio

Olkanivelen tärkeimmät loitontajat ovat supraspinatus ja deltoideuksen keskiosan lihassäikeet. Nämä kaksi lihasta toimivat yhdessä, mutta supraspinatus lihas pystyy loitontamaan olkaniveltä myös ilman deltoideusta. Supraspinatus-lihaksen revetessä tai lamaantuessa gh-nivelen täysi loitonnusliike on usein puutteellinen tai jopa mahdoton. Supraspinatuksen supistuessa se myös puristaa humeruksen päätä nivelkuoppaan. Humeruksen loitonnusliike rotaatiossa aktivoi deltoideuksen etu- tai takaosan lihassäikeitä. Usein mediaalirotaatiossa tehty loitonnusliike on heikompi, mutta ei tokikaan mene aina näin. 

Ekstensio ja adduktio

Deltoideuksen takaosan lihassäikeet, latissimus dorsi ja tietyissä tilanteisssa teres major vastaavat olkanivelen ojennusliikkeestä. Deltoideuksen takaosalla ja teres majorilla on kiinnityskohdat scapulassa, joka ei ole luontaisesti stabiili, jolloin olkanivelen ekstension aikana rhomboideus-lihasten rooli korostuu scapulan stabilaattoreina. 

Olkanivelen ekstensiossa lapaluussa tapahtuu mediaalirotaatio sekä retraktio. Sama ilmiö on nähtävissä olkanivelen adduktiossa. Adduktorilihaksista teres majorin lähtökohta on scapulassa. Pectoralis major ja latissimus dorsi vastaavat myös lähennysliikkeestä. 

Mediaalirotaatio 

Subscapularis on tärkein lihas olkanivelen sisäkierrossa. Avustavina lihaksina toimivat pectoralis major, latissimus dorsi ja claviculaan kiinnittyvät deltoideuksen lihassäikeet sekä teres major. Sisäkiertäjälihasten lihasmassan tuottama voima on aina suurempi kuin ulkokiertäjälihaksilla. 

Lateraalirotaatio

Olkanivelen ulkokierrosta vastaavat infraspinatus ja teres minor. Deltoideuksen takaosan lihassäikeet osallistuvat ulkokiertoon, jos yläraajaa ojennetaan samanaikaisesti. 

Olkanivelen nivelkapseli 

Nivelkapseli kiinnittyy humeruksen anatomiseen kaulaan sekä scapulan muodostaman nivelkuopan reunoihin. Nivelkapseli ympäröi olkaniveltä ja on suhteellisen löysä sallien nivelen suuret liikelaajuudet. Nivelkapselia vahvistavia ligamenttejä on kolme:

• alempi (inferiorinen)
• keskimmäinen (mediaalinen)
• ylempi (superiorinen)

Glenohumeraali-ligamentit kiinnittyvät labrumiin ja ovat osa nivelkapselia. Nivelen sisäinen alipaine on nivelkapselin sisäistä painetta, joka auttaa lisäämään nivelen staattista stabiliteettia. Kapselivaurio voi vaikuttaa negatiivisesti olkanivelen stabiliteettiin. 

Lapaluun yleisiä toimintahäiriöitä 

Yläraajojen optimaalinen toiminta edellyttää scapulan oikeaa asentoa ja sen hallittuja liikkeitä läpi koko liikelaajuuden. Kyvyttömyys säilyttää lapaluun stabiili asento liikkeessä, tai paikallaan, johtaa usein olkapään ja /tai yläraajan kiputiloihin. Lapaluun liikehäiriöt ovat yhteydessä olkapään impingement -syndrooman, rotator cuffin jännetulehduksiin, -repeämiin, gh-nivelen instabiliteettiin, adhesiiviseen kapsuliittiin ja jäykkään (stiff) olkapäähän. Lapaluun liikehäiriöillä on yhteistä myös pectoralis minorin kireys, gh-nivelen takaosan pehmytkudosten kireys, lisääntynyt rintarangan kyfoosi ja/tai kaularangan fleksoitunut asento.

Scapulan normaaliasennossa luun mediaalireuna(sisäreuna) on yhdensuuntainen rangan nikamien kanssa. Anatomisessa perusasennossa scapula asettuu toisen ja seitsemännen kylkiluun väliin. 

Scapulan ja koko hartiarenkaan virheelliseen asentoon voi vaikuttaa useat tekijät. Heikentynyt kyky hallita ryhtiä ja ergonomisesti huonot työskentelyasennot kuormittavat lihaksia, niveliä, sekä kudoksia. Vääränlainen kuormitus ja virheellinen scapulan asento kuormittaa kompensatorisesti koko hartiarenkaan alueen niveliä, leukaniveltä ja kaula- sekä lannerangan rakenteita. 

Mediaalinen rotaatio

Yksi yleisimmistä scapulan virheasennoista on alaspäin kiertynyt asento. Siinä scapulan alareuna kiertyy mediaalisesti kohti selkärankaa. Tälle virheasennolle on tyypillistä, että levator scapulae- ja rhomboideuslihakset ovat lyhentyneet sekä trapetziuksen yläosan lihassäikeet ovat venyneet. Lisäksi Serratus anterior voi olla venyneessä tilassa. 

Elevoitunut asento

Scapulan elevoitunut asento on yleensä seurausta trapetzius- ja levator scapulae-lihasten liiallisesta kireydestä ja/tai yliaktiivisuudesta. Tällöin serratus anterior-lihaksen voiman ja hallinnan heikkous on yleistä. Scapulan tulisi kohota elevaatioon ja liukua lateraalisesti yläraajan abduktion ja fleksion aikana. Valmiiksi kohonnut scapulan asento on virheellinen, sillä yläraajan fleksion ja abduktion alkaessa scapula olisi jo valmiiksi elevaatiossa eikä pääsisi liukumaan sivulle.

Depressoitunut asento

Scapulan depressoituneeseen asentoon liittyy myös scapulan mediaalirotaatio. Scapula on yleensä myös alempana kuin 2. ja 7. kylkiluu. Tällaisessa virheasennossa serratus anterior ja trapetziuksen yläosan lihaksen antama tuki pettää ja lihakset venyvät liikaa. Kyseisen virheasennon saattaa aiheuttaa Leveä selkälihas – ja iso rintalihas. 

Scapulan laskeutunut virheasento kuormittaa gh- ja ac-niveliä fleksion ja abduktion aikana. 

Abduktoitunut virheasento 

Scapulan abduktoituneessa (loitontunut) asennossa luun mediaalireuna on yksilöllisistä eroista riippuen yli 7,5 cm thoraxin keskilinjasta. Abduktoituneessa asennossa glenoid kiertyy anteriorisesti, jolloin humerus kiertyy mediaalisesti. Eteenpäin kiertynyt asento voi olla seurausta pectoralis major- ja serratus-lihasten ylikireydestä. Samalla hartiarenkaan takaosan lihakset ovat voimakkaassa venytyksessä. Virheasennon myötä kaularangan ekstensio korostuu niin, että pää ja kaularanka ojentuvat taaksepäin. Virheasento aiheuttaa oireita olkapääkompleksin takaosiin ennemmin kuin rintalihasten alueelle. 

Adduktoitunut virheasento

Scapulan adduktoitunut (lähentynyt) virheasento voi olla seurausta huonosta ryhdistä tai lihasepätasapainosta. Asennossa lapaluut ovat yhteen vedettyinä ja rintaranka saattaa olla korostuneesti ojentunut. Tämän seurauksena trapetzius- ja rhomboideus-lihakset ovat kestojännityksessä. Leveä selkälihas saattaa myös edesauttaa asennon pysymistä ja vastaavasti vastavaikuttajalihakset pectoralis- ja serratus anterior-lihakset, ovat jatkuvassa venytyksessä. 

Siipeävä virheasento

Scapulan siipeävässä virheasennossa lapaluun mediaalireuna kohoaa thoraxista. Virheasento voi olla seurausta ryhtiin liittyvästä virheellisestä asennonhallinnasta, mutta kyseinen siirrotus -asento voi tulla esiin myös yläraajan kuormituksen seurauksena. 

Scapulan optimaalinen asento thoraxin päällä on mahdollinen, kun rintaranka ja thorax ovat luonnollisessa neutraaliasennossa. Rintarangan kyfoosin ojentuminen ja skolioosi voivat aiheuttaa scapulan siipeävän virheasennon. Toinen yleinen syy on serratus anteriorin heikkous ja myös rhomoideusten heikkous voi vaikuttaa virheasentoon. Nämä tekijät voivat aiheuttaa virheasennon yhdessä tai erikseen.

Scapuloiden epäsymmetria

Lapaluut voivat olla myös epäsymmetrisessä asennossa. Yleensä epäsymmetrian aiheuttaa rintarangan tai thoraxin poikkeavat asennot. Epäsymmetrioita olisi tärkeä tutkia isompana kokonaisuutena, jotta vältytään vääriltä olettamuksilta ja mahdollisilta uusilta ongelmilta. 

Mikäli haluat oppia lisää biomekaniikasta, liikkuvuuharjoittelusta ja kehonpainoharjoittelusta, tutustu monipuolisiin Movement Coach – ja Biomekaniikan ABC -koulutuksiin

 

Movement Coach -koulutusohjelma

Kirjoittaja: Jukka "liikemies" Rajala