Takaisin

Harjoittelun hyödyt stressinhallinnassa -osa 2

13 elokuun, 2022

Artikkelin ensimmäisessä osassa pohdittiin hieman sitä mitä stressi on kehossa ja mitä kehossa tapahtuu stressitilanteissa. Jos et vielä lukenut sitä, suosittelen, että luet sen ensin. Kertaan tiivistäen tärkeimpiä osia ensimmäisestä osasta, mutta pääpaino on nyt harjoittelun, tai pikemminkin liikkumisen hyödyissä stressinhallintaan. Asiaa voi peilata evoluution, solun sisäisen, yksilön toimintakyvyn, tai eliniänodotteen näkökulmasta. Liikkumisen hyödyt ovat kiistattomat jotka eivät rajoitu pelkästään stressinhallintaan.

Kaikki tiet ohjaavat liikkeen pariin

Fyysisellä aktiivisuudella on monia etuja stressinhallinnassa. Se kiihdyttää solujen metaboliaa, parantaa synapsien yhteyksiä ja vaikuttaa siihen millaisia ajatuksia ajattelemme, tai emootiota koemme. Parantunut verenkierto lisää glukoosin, hapen ja muiden tärkeiden ravinteiden kulkeutumista niitä tarvitseville soluille. 

Harjoittelun aikana verenkierto kohdistuu aivojen ylemmiltä osilta enemmän alempiin osiin, jossa myös Mantelitumake ja Hippokampus sijaitsevat. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kognitiiviset toiminnot eivät ole parhaimmillaan raskaan harjoittelun aikana, mutta kuten aikaisemmin todettu, tila palautuu nopeasti harjoituksen päätyttyä. Ytimekäs fyysinen aktiviteetti ennen haastavaa aivotyötä on todistettavasti toimiva tapa lisätä keskittymiskykyä ja oppimiskykyä sen lisäksi, että se auttaa stressinhallinnassa. 

Harjoittelu lisää solunsisäistä energiantuottoa, joka tarjoilee neuroneille niiden tarvitseman energian ja pitää samalla huolta, että jätehuolto soluissa toimii (oksidatiivinen stressi). Kunhan harjoitttelu ei ole kohtuuttoman raskas, kehon kortisolitasot pysyvät tasolla, joka tukee luonnollista prosessia hajottamisen ja korjaamisen välillä(anabolian ja katabolian välinen tasapainotila). 

Harjoittelu parantaa insuliiniherkkyyttä 

Harjoittelu lisää insuliinireseptoreiden määrää. Mitä enemmän reseptoreita, sitä paremmin keho pystyy toimimaan glukoosin kuljettajana sinne missä sen tulisi olla. Soluista tulee vahvempia ja niiden sisällä olevien mitokondrioiden toimintakyky paranee. Tähän aiheeseen palaamme myöhemmin erillisessä artikkelissa. 

Metabolisesti terve solu pystyy ottamaan enemmän irti pienemmästä määrästä glukoosia. Harjoittelun myötä kohonnut IGF-1 auttaa insuliinia kontrolloimaan veren glukoositasoja. Aivoissa IGF-1:llä ei ole samanlaista roolia glukoosikontrollissa, mutta sitäkin suurempi rooli LTP:ssä, neuroplastisuudessa ja uusien aivosolujen syntymisessä Hippokampuksessa. 

Ensimmäisessä osassa kerroin miten harjoittelu nostaa FGF-2:n ja VEGF:n tasoja, josta on hyötyä mm. uusien kapillaariverisuonien synnyssä aivoissa, jolloin verenkierto paranee. Kehossa parantunut hapenkuljetuselimistö alentaa puolestaan verenpainetta, joka sekin tukee stressin säätelyä. 

Aivoperäisen hermokasvutekijän (BDNF), sen esiaste proBDNF (ei edistä BDNF:n tavoin hermosolujen selviytymistä, vaan on mukana hermosolukuolemien säätelyssä), IGF-1 pitoisuus, lihasvoima, voimantuottoteho ja toiminnanohjaus heikkenevät iän myötä. IGF-1 suojaa verisuonia ja hermosoluja, sekä edistää rasvattoman massan säilymistä ikääntyessä

Etenkin aerobinen harjoittelu nostaa BDNF-pitoisuuksia. Harjoittelu ja liike ylipäätään auttaa myös kortisolitasojen kontrolloinnissa, sekä tärkeiden välittäaineiden tuottamisessa. Näistä serotoniini, noradrenaliini(tai norepinefriini) ja dopamiini omaavat ison roolin, mutta moni tämän artikkelin ulkopuolelle jäävä asia on yhtä lailla merkittäviä asxioita. Esimerkiksi suoliston roolista mainittakoon sen kyky tuottaa Serotoniinia ja koska sen valmistukseen tarvitaan tryptofaania, tulisi itselleen sopivan ruokavalion sisältää sellaisia ruoka-aineita, jotka tarjoilevat elimistön käyttöön tryptofaania. Näitä ovat mm. kananmuna, pähkinät, juusto, tietyt kalat, kana / kalkkuna ja banaani. Googlettamalla varmasti löytyy kaiken kattava lista ja koska kyse on suolistosta, mikään ei toimi niinkuin paperilla. Pelkästään yo. listan lisääminen omaan ruokavalioon ei välttämättä muuta tilannetta. Tai sitten muuttaa. Kukaan ei tiedä ennenkuin yksilötasolla testataan ja hoidetaan kokonaisuutta pienin askelin parempaan suuntaan. 

Stressi lisää lepojännitystä

Mekaanisella tasolla liike auttaa alentamaan lihasten lepojännitystä, joka jarruttaa aivoihin kulkeutuvia stressisignaaleja. Jos keho ei ole jännittynyt, tai jännitys vähenee, myös aivot pyrkivät seuraamaan tätä muutosta. Serotoniini toimii melkein kaikissa yhteyksissä reguloiden signaalien kulkua ja auttaen neokorteksin kykyä rauhoittaa Mantelitumaketta.

Sydänlihaksen tuottama ANP-hormoni (Atrial Natriuretic Peptide) auttaa kontrolloimaan stressireaktion säätelyä jarruttamalla HPA -akselin aktiivisuutta. Kun sydän alkaa tehdä enemmän töitä, myös ANP:ä tuotetaan enemmän, joka selittää osittain sen, miksi fyysinen aktiivisuus auttaa itse tuntemuksiin ja kehon reaktioihin stressiin.

Kun liikkumisen aiheuttama kohonnut stressitaso on ennustettavaa ja kontrolloitua, meillä on parempi kyky hallita ja myös hyödyntää tilannetta stressin aikana syntyviin tuntemuksiin ja itse kehon reaktioon. Ajan saatossa pystymme kehittämään stressinhallintaan parempia toimintamalleja. 

 

Hallinnantunne on tärkeä osa stressinhallintaa

Parempi tietoisuus omasta kyvystä hallita stressiä on ensimmäisiä asioita, johon on syytä panostaa. Elämä on täynnä asioita, joihin meillä ei ole mitään vaikutusvaltaa ja mikäli huomio on korostuneesti kiinni tällaisissa tekijöissä, saattaa omassa hallintakehässä olevat asiat jäädä paitsioon. 

Tunne siitä, että pystyn itse hallitsemaan tilannetta on avainasemassa silloin kun ahdistava tunne alkaa iskeä ja yksi nopeimpia keinoja onkin hallita omaa hengitystä, joka on suorassa yhteydessä autonomiseen hermostoon. Luomalla oikeanlaiset rutiinit, varmistamme tekevämme itselle oikeita asioita tilanteessa jossa aikaisemmin olisimme ehkä jääneet niin sanotusti stressin jyräämäksi. 

Sairastelukierteen takana on usein stressi

Kortisoli ei ole paha asia ja itse asiassa se on äärimmäisen tärkeä hormoni jonka tehtävä on aktivoida kehon energiajärjestelmä, mutta ollessa kroonisesti koholla, moni asia kääntyy päälaelleen.  Mm. IGF-1 -tasot lähtevät laskuun, joka vaikeuttaa veren glukoosin kontrollointia. Ajan saatossa tämä saattaa johtaa metabolisiin sairauksiin, kuten insuliiniresistenssiin ja 2-tyypin diabetekseen. Tähän toki vaikuttaa moni muukin asia, mutta kroonisesti korkeat kortisolitasot eivät oikeastaan tuo mitään hyvää mukanaan ja koska se vaikuttaa suuresti myös immuunijärjestelmän toimintaan, vastustuskyky heikkenee.  

Akuutti stressi ja sitä kautta kohonnut kortisolitaso toimii kehossa positiivisella tavalla, jonka vuoksi mm. harjoittelu, avanto, sauna ja paastoaminen voivat jopa tukea vastustuskykyä. 

Sopivasti annosteltu harjoittelu tulisi nostaa ensimmäiseksi “hoitokeinoksi” ja se tulisi pyrkiä sisällyttää kaikkien muiden hoitokeinojen tueksi aina kun se on mahdollista. On kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että väärään aikaan, tai väärin annosteltuna kaikki yllä mainitut saattavat aiheuttaa yhtä lailla ongelmia. 

Kortisolitasoja nostavia toimia suositellaan niihin vuorokauden ajankohtiin, kun kortisoli on muutenkin koholla. Näitä ovat aamu ja ensimmäiset 8-9 tuntia heräämisestä. Kylmäaltistus, auringonvalo ja intensiivinen harjoittelu muutama mainitakseni.

Iltapäivällä kortisolitasojen tulisi alkaa laskea ja serotoniinin nousta. Korkeat kortisoliarvot myöhään iltapäivästä ja illasta ovatkin yksi viite stressistä.  Tämä kierre vaikuttaa myös melatoniinin tuotantoon, jonka pitäisi nousta iltaa kohden.  Sauna ja ravinnon puolella hiilihydraatit toimivat usein iltaan. Lämpö(sauna) nostaa mm. kehon kasvuhormonitasoja.

Tärkeää on oppia olla pelkäämättä oman kehon rasittamista ja kaikkia näitä muutoksia voikin alkaa tehdä itsenäisesti, tai kollektiivisesti esimerkiksi oman työyhteisön sisällä. Pelkästään jo kävelyn lisääminen arkeen tuo todistettavasti merkittäviä hyötyä yksilön hyvinvointiin ja työkykyyn. 

Elintapasairaudet

Krooninen stressi ja liikkumattomuus ovat avainasemassa erilaisten verisuonisairausten, kroonisen väsymyksen, fibromyalgian ja monien autoimmuunisairauksien synnyssä. On harvoja tilanteita jossa liike pahentaa tilannetta, mutta kaikissa muissa tilanteissa sen höydyt ovat kiistattomat. Fyysisesti (terveellä tasolla) aktiiviset ihmiset ovat etulyöntiasemassa myös erilaisten syöpien ennaltaehkäisyssä, jossa yksi tärkeä tekijä on juurikin harjoittelun aiheuttama akuutti stressi, johon kehon tulee reagoida aikaisemmin esitetyn mallin mukaan(ns. Hormeesi efekti) . 

 

Stressi on luonnollista 

Ajoittainen levottomuus ja ahdistuneisuus ovat luonnollinen osa stressireaktiota. Tätä ei tulisi millään muotoa demonisoida, tai että siitä täytyisi pyrkiä totaalisesti eroon. Tämä on yksinkertaisesti HPA -akselin aktivoitumisesta johtuva olotila. Emotionaalisesti jota tunnemme on pelko ja se saattaa ilmentyä eri ihmisillä eri tavoin. Lihakset jännittyy, hengitys salpaantuu, toiset vihastuu ja toiset alkavat nauramaan kontrolloimattomasti. Äärimmäisissä tapauksissa reaktio ei jää kainalohikeen, vaan saattaa aiheuttaa jopa paniikkikohtauksen. Paniikki on ahdistuksen intensiivinen muoto. Kun tilanne on äärimmäinen, tai tilanteeseen reagoidaan ylimitoitetusti, oireet ottavat tilanteen tietoiselta prosessoinnilta yliotteen jolloin aivojen perspektiivi hämärtyy. Kyky ajatella “järkevästi” on lähes mahdotonta. 

Organisoimalla omat ajatukset niiden asioiden ympärille,  joihin tietää voivansa vaikuttaa, serotoniinin, dopamiinin ja kortisolin välinen balanssi auttaa sinua pysymään keskittyneenä & rauhallisena. Meillä on kyky hallita levottomuuden – ja ahdistuksentunnetta tiettyyn pisteeseen asti. Tilanne on tietenkin eri kun puhutaan selkeästi häiriöstä.  

Oma asenne harjoittelua (tai mitä tahansa ”positiivista stressitekijää” kohtaa) vaikuttaa myös siihen, millainen kemikaalikoktail syntyy. Solutasolla stressi on stressiä ja stressi synnyttää adrenaliini – ja kortisolipiikin.  Omat ajatukset asiasta, kuten vaikkapa liikkumisen hyödyistä omaan terveyteen, saavat aikaan mm. dopamiinin ja serotoniinin nousun tasoittamalla adrenaalinin (ja kortisolin) aiheuttamaa reaktiota. Dopamiini on prekursori Adrenaliinille(tai Epinefriinille). Kolesteroli on puolestaan prekursori kortisolille.

 

Intensiivisen harjoittelun hyödyt stressinhallinnassa

Riittävän kuormittava harjoittelu nostaa sykkeet korkealla, joka auttaa aivoja uudelleenmäärittelemään siitä syntyvät fyysiset tuntemukset(hengästyminen, syke koholla, hikoilu, suun kuivaminen jne.) sellaiseen muotoon, jossa nämä eivät olekaan merkki levottomuudesta, ahdistuksesta, tai paniikista.

Harjoittelu voi olla mitä tahansa kunhan syketasot nousevat riittävän korkealle. Hyppynaruhyppelyä, haarahyppyjä, nyrkkeilyä, juoksua, burpeita, kuntopyörää jne. Valitse itsellesi sopiva vaihtoehto, johon sinulla on helppo ja mielellään välitön pääsy. Harjoituksen kesto on tässä nyt toissijainen juttu, sillä ajatus on pikemminkin “muokata aivoja” kuin parantaa hapenottokykyä.  Itse olen testannut stressaavina hetkinä käsilläseisontaa ja huomannut sen rauhoittavan mieltä. En osaa sanoa onko taustalla sama, vai jokin muu efekti kuten huomion siirtyminen keskittymistä vaativaan tehtävään. 

Aerobinen (mahdollisesti myös muunlainen) harjoittelu voi toimia välittömästi ahdistukseen. Kehossa fyysinen aktiivisuus auttaa vähentämään lihasten lepojännitystä(resting tension), joka autaa katkaisemaan kehon ja aivojen välille syntyneen loopin ahdistavasta tilanteesta. Jos keho on rento, aivotkin voivat hiljalleen lopettaa murehtimisin. 

Kehon alkaessa pilkkoa rasvaa pienemmiksi molekyyleiksi, vapautuvat rasvahapot siirtyvät verenkiertoon. Tryptofaani on aminohappo, jonka määrä lisääntyy samalla kun rasvahappojen määrä verenkierrossa lisääntyy. Tryptofaani kulkee aivoihin saakka, jossa se toimii rakennusaineena Serotoniinille. Tryptofaani ja BDNF molemmat tukevat serotoniinin tuotantoa aivoissa ja tämän lisäksi fyysinen aktiivisuus vapauttaa aivoihin GABA:a (Gamma Aminohappovoi), joka on aivojen toimintaa rauhoittava välittäjäaine (Glutamaatin vastapari). Tämä osittain selittää sen miksi pitkäkestoisemmat rauhalliset aerobiset harjoitukset auttavat rauhoittamaan myös mieltä. Tähän jos lisättäisiin luonto ja mahdollisuus katsella horisonttiin, olisi rauhoittumisen todennäköisyydet maksimoitu.

Näköaisti jaetaan ääreisnäköön ja tarkkaan näköön. Aivojen palautumisen kannalta olisi tärkeää saada rikottua tarkan näön käyttö tasaisin väliajoin. Tähän auttaa mm. horisonttiin katselu ja moni voi varmasti samaistua mielikuvaan rentouttavasta hetkestä auringonlaskua katsellessa. Nyt tiedät siihen myös syyn. 

 

Käytännönvinkki:

 

Hyvä malli on pilkkoa päivän intensiiviset työjaksot noin 90 minuutin osiin, sillä ihmisen keskittymiskyky syklittelee noin 90 minuutin jaksoissa.  Jaa tämä kahteen noin 40 minuutin pituiseen intensiiviosaan ja kahteen 5 minuutin “tuijottelutaukoon”. HUOM! ÄLÄ MENE TUIJOTTAMAAN KÄNNYKKÄÄ ULOS, vaan anna näköaistin toimia ääreisnäön puolella.

Lisää taukoon myös hermostoa rauhoittavaa hengitystä. Yksinkertainen malli on ns. laatikkohengitys, jossa jokainen vaihe kestää noin 5 sekuntia. Sisäänhengitys, hengityksen pidättäminen, uloshengitys ja hengityksen pidättäminen. Jokaisesta uloshengityksestä lähtee viesti aktivoida parasympaattinen hermosto ja sisäänhengityksestä puolestaan sympaattinen hermosto. Jos tämä ei tunnu hyvältä, pelkästään jo uloshengityksen rauhoittaminen usein auttaa hermoston rauhoittamisessa. 

Useata esilletuomani ANP alentaa suoraan sympaattisen hermoston toimintaa. Sydämen tuottama ANP auttaa kehoa rauhoittumaan stressaavassa tilanteessa.

 

Pelko

Pelko ja ahdistus voidaan ajatella olevan hieman eri asioita. Pelko liittyy usein tilanteeseen jossa uhka/vaara on läsnä ja vääjäämätön. Ahdistus on puolestaan enemmänkin muisto / oletus uhasta. 

Akuutissa tilanteessa HPA -akseli aktivoituu, aivot prosessoivat tilannetta ja mikäli mitään hätää ei ole, pelko unohtuu yhtä nopeasti kuin se tulikin. Väärintulkinnan taustalla voi olla asioita, johon tämä artikkeli ei pääse edes otsikkotasolla kiinni, mutta Mantelitumakkeen toiminta ja korteksin kyky kontrolloida sen toimintaa, on ainakin yksi taustalla toimivista mekanismeista. Yliaktiivinen Mantelitumake näkee vaaraa kaikkialla ja jättää tästä muistijäljen, johon on helppo palata joko menneestä, tai tulevasta ahdistuen. Ajan saatossa tämä vaikeuttaa Hippokampuksen kykyä toimia tilanteessa. Kun “pelkomuisto” on syntynyt, siitä on hyvin haastava päästä eroon. Etenkin lapsena usein koettu stressi saattaa aiheuttaa maladaptaatioita aivoissa. 

Ongelmia syntyy kun emme pysty enää erottamaa vaaraa turvallisesta tilanteesta. Tällöin Mantelitumake reagoi lähes kaikkeen uhkana. Tämä vaikeuttaa jopa oppimista. 

 

BDNF:n rooli ahdistukselta suojeliana on todennäköisesti iso. Se auttaa vahvistamaan positiviisia muistoja, joiden avulla pystymme “kiertämään” pelon. Harjoittelun vaikutus BDNF:ään, alentanut lepojännitys ja lisääntynyt GABA ovat luonnon tapa hoitaa ahdistusta. 

Hengitys

Harjoittelu lisää myös hengittämistä ja pelkästään hengittämiseen keskittymisellä voimme saada paljon vastaavia hyötyjä. Pinnallinen hengitys poistaa hiilidioksidia liian suuria määriä, jolloin veren PH-arvo tippuu ja tämä saa hälytyskellot soimaan, jolloin lihakset jännittyvät entisestään. 

Aivojen tietyt osat (tarkemmin ottaen Locus coeruleus) monitoroi PH-tasoja, jonka tehtävä on säätää hengittämistä, sydämensykettä ja verenpainetta mm. Serotoniinin ja Noradrenaliinin avulla. Tietynlaiset lääkkeet vaikuttavat juuri tähän, kun taas toisenlaiset lääkkeet rauhoittavat sympaattista hermostoa blokkaamalla adrenaliinireseptoreiden toimintaa aivoissa ja kehossa. Harjoittelulla on vastaavat vaikutukset ja on sen vuoksi loistava tuki mahdollisen lääkityksen rinnalla.  

 

Tilanteen hallintaa

Mantelitumakkeen keskus(central nucleus) on vastuussa kaikesta negatiivisesta viestinnästä(uhka). Sen toinen osa (basal nucleus) on puolestaan yhteydessä motoriseen järjestelmään ja vastaa lihasten aktivoinnista. Liike auttaa ohjaamaan syntyvän viestin keskuksen sijasta muuta reittiä pitkin, jolloin voitaisiin välttää ainakin totaalinen paniikkitila. Tämä vaatii melko intensiivistä liikettä, jossa sykkeet nousevat lähelle maksimia. 

Pelko ja ahdistus johtaa usein pakonomaiseen tarpeeseen kontrolloida tilannetta tavalla tai toisella, joka ilmenee yksilöittäin monissa eri muodoissa. Opettamalla aivoille pystyvämme itsenäisesti hallitsemaan ahdistuksentunnetta, syntyy hiljalleen parempi strategia.  

Itse uskon vakaasti siihen, että negatiivisen maineen saaneillakin olotiloilla on lähtökohtaisesti positiivinen tarkoitus. Pelko, viha ja ahdistus voidaan kaikki nähdä viesteinä kiinnittää huomiota ympärillä tapahtuviin asioihin. Niiden avulla opimme liikkumaan itselle merkittäviä tavoitteita kohti.

Keho ja aivot pyrkivät homeostaasiin ’rentoutumisen’ ja ’kiihottumisen’ suhteen. Ajoittain tasapainotilaa järkytetään, joka saattaa aiheuttaa epämiellyttäviäkin olotiloja. Joskus pidempiä ajanjaksoja, mutta tämän kaiken (ajatukset, emootiot, toimintamallit jne.) uudeellenmäärittely itselleen on portti elämään, jossa myös halut ja todelliset tarpeet ovat linjassa keskenään. Tästä syntyy jatkumo, jossa tietoiset, haastavat ja kontrolloidut säädeltävät asiat yhdistyvät tiedostamattomiin, vaivattomiin ja automaattisesti säädettyihin prosesseihin.

Meillä kaikilla on (toivon mukaan) tiivis sisäpiiri, johon kuuluu ihmisiä joiden mielipiteillä on itselleen suuri merkitys. Oma perhe, arvostamansa kollegat jne.  Suurin osa meistä varmasti haluaa ihmisten hyväksyntää, mutta olisi mielestäni tärkeää kyetä erotella toisistaan tarve oman sisäpiirin hyväksyntään ja halun saada hyväksyntää piirin ulkopuolelta. Minä luonnollisesti haluan että kaikki tykkäisi kovasti minun jutuista ja teen paljon töitä, jotta näin tapahtuisi, mutta todellisuudessa se ei ole se mitä tarvitsen. Lisäksi minulla on hyvin rajallinen mahdollisuus hallita ulkokehällä tapahtuvia asioita ja pyrkimys kontrolloida sitä tuottaisi vain suuren määrän stressiä, ahdistusta ja vihaa. Me kaikki tarvitsemme oman ’sisäpiirin’, jossa kokee tulevansa kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi.

Loppusanat

On sanomattakin selvää, että kaikki asiat eivät sovi kaikille. Jos jostain syystä lyhyet intensiiviset fyysiset aktiviteetit lisäisivät ongelmia, täytyisi niiden tilalle keksiä jokin muu tapa. Jos niistä ei ole akuuttia vaaraa, niiden testaaminen ahdistavana hetkenä on ehdottomasti suositeltavaa. Ja todennäköisesti melko turvallista, oli sitten hyödyllistä, tai hyödytöntä.  Pitkän aikavälin pyrkimyksenä tällä kaikella on rakentaa arkeen sellaisia toimivia tapoja, jotka ovat muutakin kuin irrallisia self help -tekniikoita. Tapoja jotka kantavat meitä läpi helppojen ja haastavien aikojen. 

Kaikki mitä olen näiden kahden artikkelin aikana tuonut esille, eivät ole minun omia mielipiteitä, vaan lainattu useilta arvostamiltani tutkijoilta, jotka ovat alansa eliittiä. Jos olen tulkinnut jotain väärin, kuulen siitä mielelläni. 

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on vahvasti liikkeen suuntaan kallistuva joka ei varmaan tule yhdellekään lukijalle yllätyksenä. Uskon siihen, että liike on tärkein yksittäinen tekijä ja kun se saadaan sopivaan balanssiin, kaikki muut tärkeät osa-alueet säätyvät osittain automaattisesti sopivalle tasolle ja osittain taas liikkumisen avulla niiden säätäminen muuttuu helpommaksi. Ravinto, lepo ja uni ovat kaikki tärkeitä osatekijöitä palautumisessa, mutta niiden nostaminen ensisijaiseksi tavoitteeksi ei välttämättä tarjoa toimivaa mallia iästä ikuisuuteen.  

Kun liike loppuu atomitasolla, alkaa degeneraatio. Liike on elämää ylläpitävä voima ja sen vuoksi meidän tulee pitää huolta siitä, että liike pysyy meissä! 

Kiitos ajastasi!

Kirjoittaja: Jukka “liikemies” Rajala