Nimeni on tosiaankin Jukka Rajala, josta lyhenne JR Movement. Kiitos kun tulit sivuilleni. Toivottavasti voin auttaa sinua! 

Hieman poikkeuksellisesti, lähden liikkeelle siitä, mitä elämääni kuuluu juuri nyt.  

Yli kaksi vuosikymmentä liikunta-alalla on tarjonnut paljon. Haasteita, kokemuksia ja aika-ajoin hetkellisiä onnistumisia. Liiallinen rutinoituminen omaan työhön on ainakin itselle tila, johon en halua päätyä ja sen vuoksi koen että asioiden tulee uudistua tasaisin väliajoin. 

Tämä ei tarkoita kaiken vanhan romuttamista, vaan tervettä kriittisyyttä omaa tekemistään kohtaan. Se on mielestäni edellytys kehittymiselle ja tärkeä osa JR Movement -metodin syntyä. 

Kaiken on muututtava jotta oleellinen voisi säilyä ennallaan! 

Etelä –pohjalaiset juuret näkyvät ja kuuluvat vahvasti minussa ja olemme asuneet kotikylässäni Jalasjärvellä jo useamman vuoden. Täällä olemme saaneet hienoja asioita aikaan, muun muassa Movement Jalasjärvi -salin ja Senior Movement -harjoittelukonseptin synty, sekä tietenkin Movement Stick. 

Korona oli tietenkin haastavaa aikaa ja se laittoi monia asioita uusiksi. Hienon kulttuurin omaava Movement Center Käpylässä joutui laittamaan ovet kiinni, mutta päätös ei ollut missään tapauksessa Movement Centerin loppu. Nyt on tullut oikea hetki palata takaisin pääkaupunkiseudulle jossa JR Movement -metodi on tarkoitus paljastaa kaikessa komeudessaan. 

Sen saloihin pääset JR Movement Studiolla, joka sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa, Särkiniementie 5:ssä. 

Monipuolista liikettä jo lapsesta

Minut tunnetaan nykypäivänä varmasti parhaiten intohimostani opetella uusia asioita, usein omalla kehonpainolla. Olen kiinnostunut erityisesti siitä mihin kaikkeen ihminen kykynee, mitä se vaatii ja mitkä asiat oppimiseen vaikuttavat. 

Harrastan lisäksi musiikkia joka on myös yhtä lailla liikettä.  Liikkeen täyteisen elämäni tärkein osa on rakkaani, jolta saan elinvoimaa ja oppia siitä miten olla parempi ihminen, sekä tietenkin meidän kolme mahtavaa koiraa.

Nuoruusvuodet olivat liikkumista täynnä ja vaikka olin yhdessä vaiheessa nuoruuttani melko ylipainoinen, se ei haitannut menoa. Kiipeilimme, pyöräilimme, harrastimme, pelleilimme ja leikimme jatkuvasti. Kesälomat olivat aamusta iltaan kavereiden kanssa leikkimistä ja kotona käytiin usein vain syömässä. Talvisin harjoiteltiin lumilautailua ja jääkiekkoa, josta jälkimmäinen vei loppujen lopuksi voiton. Jääkiekko pysyi pisimmän aikaa mukana kaikista lajeista joita nuoruudessa harrastin, vaikka kesäisin harrastettiin jalkapalloa ja jonkin verran yleisurheilua. Ne kuitenkin jäivät jo ennen yläasteella siirtymistä, sillä isokokoisena nuorena miehenalkuna en nauttinut lainkaan juoksemisesta ja usein yleisurheilu oli juuri sitä, tai ainakin tällainen muistikuva itselle on ala-asteajoista jäänyt. Kuulantyönnössä menestyin joka ei liene yllätys kun olin aina luokkani isoin.

Mikäli saisin vapaat kädet koulumallimme uudistamiseen, pitäisi huolta, että jokainen oppilas oppisi nauttimaan liikkumisesta. Koulupäivät tulisi aloittaa pienellä aktiivisuudella, sillä sen tiedetään parantavan yleisen fiiliksen lisäksi keskittymiskykyä ja oppimiskykyä.

Kuntosaliharjoittelu astui kuvioihin 14-vuotiaana ja siitä päivästä lähtien ei ole ollut yhtäkään vuotta ettenkö olisi harjoitellut fysiikkaa ympäri vuoden. Tyylilaji ja fokus ovat tosin vaihtuneet voimanostosta kehonrakennuspainotteiseen voimailuun ja sieltä kahvakuulaurheiluun, jossa myös kilpailin parin vuoden ajan.

Muutoksien aikana huomaa usein sen, miten yksipuoliseksi harjoittelu hiljalleen muuttuu, mikäli huomio on vain yhdessä asiassa. Se mikä on alussa lääkettä keholle, muuttuukin loppua kohden myrkyksi. Syy ei ole itse välineessä saati lajissa, vaan siinä että harjoittelun fokus alkaa painottua liikaa yhteen asiaan.

Jos vertaan harjoitteluani nykypäivään, voisi sanoa koko paletin kääntyneen lähes päälaelleen. Enkä viittaa tällä käsilläseisontaan. 🙂  Ennen harjoittelin kolme kertaa viikossa todella kovaa ja yritin palautua niistä lähinnä olemalla tekemättä mitään työni lisäksi. Nykyään harjoittelen jotain päivittäin, mutta kovia harjoituksia pyrin annostelemaan palautumiskykyni mukaan.

Jos haluat kuunnella aiheesta lisää, katso minun ja Jari Sarasvuon keskusteluhetki:

https://youtu.be/IzfBTvFGMeU?si=_mMxT8NKh_C7N4SY

Muutoksia kehon lisäksi korvien välissä

Asenne harjoittelussa on nykyään hyvin eri mitä se oli vielä vajaat 10 vuotta sitten. Ennen harjoitusta, harjoituksen aikana ja harjoituksen jälkeen. 

Nykyään pyrin siihen, ettei seuraavina päivinä edellisen päivän tekemiset juurikaan tuntuisi missään, mikä olisi ennen ollut merkki laiskottelusta.

Pyrin löytämään jokaisessa harjoituksessa sen kohdan, jonka ylitettyäni harjoittelun jatkaminen ei enää edistäisi oppimista / kehitystä. Tämä ajatus on myös oleellinen osa JR Movement -metodia. 

Jos tämän kohdan ylittää puskien itseään vielä lisää, se näkyy yleensä tulevien päivien tekemisessä negatiivisella tavalla. Johtuen osittain myös iän tarjoamasta hitaammasta palautumisesta. 

Välillä toki on hyvä ottaa itsestään vähän enemmän tehoja irti ja kausiluonteisesti tämä on jopa suotuisaa, mutta ei ehkä status quo –ajattelulla, jossa oletusarvona voidaan pitää sitä, että jokainen treeni tulee vetää loppuun saakka. Yksi motoistani kuuluukin nykyään: ”palautuminen alkaa jo ennen harjoitusta”. Tämä tarkoittaa sitä, että oikeanlainen asenne tulee oppia, jotta harjoituksesta saataisiin paras potentiaali rasittamatta itseään liikaa.

Muutos ei ole tapahtunut yhdessä yössä ja harjoittelen edelleen paljon jos määrää vertaa keskiarvoihin.  

Joka päivä voimme tehdä jotain, jopa useasti päivässä, kunhan teemme pieniä määriä kerrallaan. Kyse ei ole suorituskyvyn kehittämisessä, vaan oman toimintakyvyn optimoinnissa. Luonnollisessa leikkimisessä, joka tulisi olla mukana iästä riippumatta. 

Perusteilla kohti haastavampia taitoja

Vuosien aikana olen ymmärtänyt perusteiden merkityksen ja sen, miten paljon niissä on todellisuudessa opittavaa. Koulutuspuolella minut ehkä tunnetaankin parhaiten siitä, että olen pilkkonut monet tututkin asiat todella pieniksi paloiksi ja tuonut liikkeistä esille asioita joista ei monesti juurikaan puhuta. Se että tiedän jotain ei vielä riitä. Se on vasta oppimisen ensimmäisiä vaiheita ja pyrinkin nykyään kysymään itseltäni tutuissakin asioissa;

”miksi juuri tämä asia on niin tärkeä liikettä tehdessä ja miten voisin oppia tämän tutun liikkeen vielä syvällisemmin?”. 

Lähes aina löytäessäni uuden yksityiskohdan itselleni tutuissa asioissa, se avaa ovia myös niissä haastavammissa asioissa joita vasta opettelen.

Kun malttaa edetä liikevalintojen suhteen rauhassa, hyppimättä monta rappusta kerrallaan, harjoittelee käytännössä aina perusteita – omalla taitotasollaan.