Leipätyöstä kohti kutsumusta!
7 kesäkuun, 2018
Laskut pitäisi saada maksettua ja olisi kivaa jos vähän jäisi sukanvarteenkin, jotta voisi vapaa-ajalla tehdä jotain itselle mieluista. Tätä moni yrittäjä ja työtä muille tarjoava miettii. Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka moni meistä tietää jo hyvin aikaisessa vaiheessa tarkalleen mitä elämässään haluaa tehdä. Kuinka monella on kuviot selvillä jo hyvissä ajoin miettiessään opiskelupaikkaa ja sieltä aikanaan matkalla kohti työelämää? Mistä tietää, että juuri tämän on se minun juttu?
Tavoitteet antavat suunnan, arvot määrittävät sen mitä haluamme tavoitella
Kun lähdetään miettimään tavoitteita, olisi tärkeää pyrkiä löytämään itselleen vastaus siihen miksi haluan tavoitella kyseistä asiaa. Oli sitten kyse omasta ammatinvalinnasta, tai harjoittelusta, tavoitteet määrittävät paljon sitä mihin suuntaan alamme liikkua. Jos se on vahvasti ristiriidassa arvojemme kanssa, syntyy helposti kitkaa joka vaikeuttaa omaa päänsisäistä dialogia ja tämä heijastuu helposti myös käytäntöön.
Aloitusvaiheessa usein liidetään eteenpäin motivaatiohuuruissa, mutta jossain vaiheessa energiavarastot on käytetty loppuun ja huomaamme kiinnostuksen hiipuvan. Jostain syystä sisäinen motivaatio ei syty edes siinä vaiheessa kun olemme liikkeellä. Henkilökohtaisesti en ole niinkään huolissani siitä, onko minulla joka päivä motivaatiota aloittaa jotain tiettyä asiaa. Itse asiassa tiedän motivaation olevan useinkin kateissa, jonka vuoksi luotan vahvasti tapojen kantavaan voimaan. Huolestun vasta siinä vaiheessa jos tekemisen käynnistyttyäkään en saa itseäni mukaan virtaan. Ei vielä yhdestä kerrasta, mutta siinä vaiheessa kun huomaan ettei muutosta tapahdu yrityksistä huolimatta, on syytä pysähtyä ja arvioida tilanne. Fiilis saattaa johtua siitä ettei kyseessä ole sellainen asia, joka olisi minulle merkittävä. Se ei ole välttämättä linjassa omien arvojeni kanssa, tai vaikka olisikin, ehkä se ohjaa toimintaa liikaa sivuraiteille, jolloin oma intuitio alkaa huomauttelemaan tilanteesta. Jos jokin asia ei natsaa, silloin on syytä pysähtyä arvioimaan tilannetta. Joskus kyseessä on väärä hälytys ja sekin on tärkeää oivaltaa, sillä silloin et lopeta asiaa jonka jatkaminen vastustelusta huolimatta olisi ehkä ollut hyvä ratkaisu.
Erilaiset pelot ja epäilyt ovat etenkin alkuvaiheessa usein mukana matkassa. Näitä ei tulisi sekoittaa siihen sisäiseen ”perstuntumaan”, joka meitä vahvasti ohjaa. Jotta näille soraäänille ei antaisi valtaa, olisi tärkeää muistuttaa itseään tasaisin väliajoin omista arvoistaan, etsien vastaus kysymykseen miksi tämä asia on niin tärkeä, jotta haluan sitä tavoitella? Usein kristallinkirkasta vastausta tähän ei ole valmiina. Se alkaa jalostua vasta kun uskaltaa edetä rohkeasti silloinkin kun epäilyttää ja moni näennäisesti helpompi vaihtoehto ympärillä houkuttaisi. Haluanko tehdä työtä, joka on minulle pelkkä ’työ’, tai ’ura’, vai haluaisinko löytää itselleni kutsumuksen? Joskus tämä vaatii alan vaihtoa, vielä useammin se kuitenkin vaatii näkökulman vaihtoa!
Jos tavoitteesi ovat linjassa arvojesi kanssa, olisi hyvä löytää se katselukulma, mistä näet kokonaisuuden kutsumuksena. Löytäessäsi merkityksen tekemiselle, kaikki työ voi olla kutsumuksellista. Jos olet personal trainer ja sinulta kysytään mitä teet työksesi, niin vastaatko tekeväsi harjoitusohjelmia vai tarjoavasi ihmisille liikuntapalveluita? Ehkä vastaat auttavasi ihmisiä laihtumaan tai kasvattamaan lihasmassa, tai mahdollisesti vastaat antavasi ihmisille uudenlaisia merkityksiä liikkumiseen ja terveelliseen elämään, jotta he voisivat nauttia siitä enemmän heidän omalla tavallaan.
Oletko alalla sen takia, että saat laskusi maksettua, tai koska ura on sinulle sopiva vai onko se jotain enemmän? Onko sinulla kutsumus joka vie sinua eteenpäin ylä- ja alamäissä?
Mistä tiedän, että minua ohjaa kutsumus?
Mieti mikä on itsellesi oikeasti tärkeää. Jos saat vastauksen nopeasti, suhtaudu siihen kriittisesti. Älä anna mielesi huijata itseäsi. Älä tyydy helppoon vastaukseen ”miltä minusta tuntuu”, jos kerran kysyit ”mitä minä olen tästä asiasta mieltä”. Isojen kysymysten äärellä menemme helposti lukkoon, jolloin on paljon helpompaa antaa itselleen vastaus johonkin hyvin simppeliin kysymykseen, kuin että pysähtyisi ja alkaisi kaivamaan asian ytimeen. Se vaatii usein hyvin ristiriitaistenkin näkökulmien hyväksymistä, epävarmuutta ja oman rajallisuuden tiedostamista. Se vaatii myös usein sen hyväksymistä, ettei kaikki asiat ole käsissämme. On asioita joihin voimme vaikuttaa suoraan, epäsuorasti tai emme lainkaan. Mihin sitten oma panos kannattaa laittaa? Ehkei ainakaan tuohon viimeiseen, ellei halua lyyhistyä kaiken sen taakan alle, joka siitä helposti syntyy.
Pystynkö vaikuttamaan siihen, että alalta löytää paljon erilaista ja joskus omien arvojeni vastaista toimintaa? En.
Pystynkö vaikuttamaan siihen, miten ihmiset harjoittelevat tai ovat harjoittelematta ylipäätään, tai pystynkö vaikuttamaan liikuntatrendeihin, jotka ohjailevat paljon ihmisten liikkumistottumuksia? En suoraan, mutta voin omalla esimerkilläni herättää uudenlaisia näkökulmia, jolloin osa ihmisistä löytää sitä kautta jotain heille itselleen merkityksellistä. Minä en voi sitä tehdä heille valmiiksi, mutta he voivat halutessaan ottaa vastaan sen, mitä minulla on tarjottavana!
Pystynkö vaikuttamaan siihen, miten liikun, mitä harjoittelen ja mitä kohti menen sekä missä asioissa haluan ylipäätään kehittyä? Pystyn. Tässä minulla on kaikki valta ja vapaus. Mikäli olen kuunnellut itseäni, tutkien asioita pintaa syvemmältä, todennäköisesti saan tehdä päivittäin asioita, jotka eivät ole minulle pelkkää leipätyötä.
Löydä – kehitä – syvennä
Uskon alasta riippumatta monen työn merkityksen riippuvan pitkälti siitä, miten tekijä itse siihen asennoituu. Usein me ihmiset ajaudumme niihin ammatteihin, joihin loppujen lopuksi päädymme. Syntyy tilanteita, jotka tarjoilevat mahdollisuuden tutustua johonkin asiaan. Liikunta-alalla tämä on hyvin yleistä sillä liikkuminen, liikunta ja urheilu, kuuluvat meidän jokaisen elämään jossain muodossa. Toisille se ei herätä lainkaan hyviä fiiliksiä ja saattaa syntyä jopa vihaa asiaa kohtaan. Tällaisissa tilanteissa on mielestäni hyvin valaisevaa pysähtyä miettimään miksi jokin asia herättää näin ison tuntemuksen. Miksi VIHAAN liikkumista? Ehkä sitä itselle sopivaa muotoa ei ole löytynyt, tai aikaisempia kokemuksia on varjostanut jokin pelko tai häpeä.
Yllättävän moni liikunta-alalle päätynyt kertookin, että he eivät ole olleet alun perin kovin liikkuvaa sorttia. Mistä moinen muutos? Vastauksia on yhtä monta kuin on tarinaa, mutta jokainen heistä on antanut sille mahdollisuuden. Liikkua peloista ja epävarmuuksista huolimatta kohti tuntematonta. He ovat kehittäneet heikkoja lenkkejä ja etsineet omia vahvuuksia. Hiljalleen vastaus on kirkastunut, kun sitä ei ole enää häirinnyt mitkään menneisyydestä kumpuavat tuntemukset ja ajatukset. Monille tämä on kehittynyt vuosien aikana ja he ovat saattaneet tänä aikana tehdä töitä liikunnan parissa. Alkuun vain maksaakseen laskunsa, joka myöhemmin on avannut heille mahdollisuuden luoda ura tällä alalla.
Toiset ovat päätynyt alalle täysin eri reittejä. Heillä on ollut vahva kutsumus, joka on määrittänyt tekemistä jo hyvin nuoresta. Välissä on saattanut olla oma huippu-urheilujakso ja se luonnollisesti määrittää hyvin paljon omaa lähestymiskulmaa ja sitä mihin haluaa tekemistään painottaa. Lopputuloksen kannalta ei ole oikeastaan väliä miten me saavumme määränpäähän, sillä jokaisella se määränpää tulee joka tapauksessa olemaan omanlaisensa. Se missä toiset ovat huippuja sellaisten henkilöiden kanssa työskentelyssä, jotka eivät ole nauttineet liikkumisesta, toiset taas loistavat auttaessaan kilpatason urheilijoita menestymään omassa lajissa. Kaikkea tätä tarvitaan ja hyvin harvoin yksi valmentaja on hyvä molemmissa äärilaidoissa.
Voi olla myös, että intohimosi on ihmisten opettamisessa. Joskus se saattaa olla ristiriidassa perinteisen personal trainerin työn kanssa, jossa asiakkaat eivät ole aina halukkaita oppimaan uutta. Väittäisin kuitenkin, että usein halua löytyy, kun sen heille vain osaa tuoda oikein esille. Tärkeintä tässäkin on se, että tavoitat itsellesi sopivan kohdeyleisön, joka tulee luoksesi sinun erityisosaamisesi vuoksi. Silloin valmentaminen riippumatta ryhmän koosta on hyvin antoisaa ja samalla pidät huolta siitä, että oma tarve opettaa tulee täytetyksi.
Uskon vahvasti siihen, että saavutamme korkeimman tyytyväisyyden tason tekemällä asioita, joista koemme olevan hyötyä myös muille. Seassa saa ja pitää olla itsekkäitäkin arvoja, sillä meidän tulee saada nauttia siitä mitä teemme ja täyttää omat tarpeemme. Tavoittelemalla asioita jotka ovat linjassa itselle tärkeiden arvojen kanssa, rakentamalla ympärilleen kokonaisuutta tukevaa yhteisöä ja pitämällä huolta, ettei halu oppia uutta koskaan pääse sammumaan, on mielestäni vahva ohjenuora etsiessään itselleen mielekästä tekemistä. Työtä, joka ei tuntuisi koskaan työnteolta, sillä palkinnoksi saisi muutakin kuin numeroita pankkitilille.
Jotta oma mieli ei asettaisi liikaa esteitä matkalla, pyri pitämään fokuksesi perusteiden tekemisessä, sillä ne tuottavat valtaosan tuloksista. Usein voisi olla helpompaa jäädä kiinni siihen kymmeneen prosenttiin ja voivotella niiden äärellä, mutta siitä ei ole apua lopputuloksen kannalta, jolloin tuhlaamme vain energiaamme jota meidän tulisi hyödyntää siinä 90 prosentissa jolla on merkitystä. Mestarit ovat parhaita perusteissa ja priimaa syntyy silloin kun perusteet ovat kunnossa. Kun tuo 90% on kunnossa, lopun kymmenyksen kiillottaminen entistä hohtavammaksi voi olla silloin se, mikä nostaa sinut seuraavalle tasolle!
Oletko kiinnostunut personal trainerin työstä? Hae mukaan alkavaan koulutukseen!
Kirjoittaja: Jukka Rajala
