Movement Sysytem logo 5-2016

Miika Laitinen ja valmistautuminen toistoleuanvedon SM-kilpailuihin

Posted by on / 0 Comments

Miika Laitinen kävi vetämässä leuanvetoharjoitukset CompactFit Movement Centerin tiloissa muutama viikko ennen toistoleuanvedon SM-kilpailuja.
Kisat järjestetään La 27.7. Tampereella, Poltesalilla.

Tässä hieman taustaa ja tulevaisuudensuunnitelmia Miikan kertomana:

Kuntosaliharjoittelun aloitin muistaakseni noin 10 vuotta sitten. Muistan silloin tehneeni lähes jokaisessa treenissä samat liikkeet. Se ei ollut järin fiksua treenaamista, mutta silloin ei lähipiirissä ollut sellaista henkilöä joka olisi asioista tiennyt. Punttia tuli harrastettua aktiivisesti yhdeksän vuoden ajan ja oikeastaan kyllästymiseen asti..

Nyt on punttis jäänyt lähes kokonaan pois ja kehonpaino- ja telinevoimistelutreeni on tullut sen tilalle. Kolme ja puoli vuotta olen omatoimisesti harrastanut “kehonpainoilua”. Netistä olen yritänyt katsoa mahdollisimman paljon opetusvideoita ja kirjoja myös jonkin verran lukenut. Yksi parhaista kirjoista aloittelijalle mielestäni on Christopher Sommerin Building the gymnastic body.

Kun aloitin kehonpainolla treenaamisen en osannut oikeastaan mitään. Käsilläseisonnassa pysyin aivan karmivalla tekniikalla muutaman sekunnin. Nykyään hyvällä tekniikalla tulos on lähempänä kahta minuuttia ja renkaillakin pysyn käsilläseisonnassa yli 30 sekuntia.
Isoimpana saavutuksena pidän liikkeitä, joita olen renkailla oppinut tekemään. Muun muassa ristiriipunnan, planchen ja schwalben osaan tehdä ja niistä olen tavallaan ylpeä. Hevosellakin olen onnistunut tekemään “myllyjä”. Sekin on yksi mun isoimpia saavutuksia.

Seuraava tavoite on saada mitali toistoleuanvedon SM-kisoissa alle 80kg sarjassa. Kisoihin olen kerennyt harjoittelemaan jopa ruhtinaalliset 4 kuukautta ja siinä ajassa olen parantanut tulostani 10 toistolla. Tällä hetkellä oma ennätykseni on 38 leukaa kisatyylillä.
Osallistuin tänä vuonna lisäpainoleuanvedon SM-kisoihin myös. Siellä sijoituin viidenneksi vetämällä oman painoni ja 70 kilon lisäpainon ylös asti.
Tällä hetkellä yritän saada “nostetta” mun nimelle ja jos joskus tulevaisuudessa pystyisin jollain tapaa edes vähän tienaamaan elantoa kehonpaino-ohjauksilla, niin se olisi aivan mahtavaa.

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös saada toi meidän kotisali valmiiksi, johon tilasin CompactFitiltä HEX-käsipainoja ja penkin. Ennestään omistan jo renkaat, tatin, jolla voi hevosta harjoitella, kiipeilyköyden, nojapuut ja leuanvetotangon. Siellä on sitten tarkoitus kehittää noita kehonpainolla tehtäviä liikkeitä.
Renkailla mulla on voimaosat ihan kohtalaisella tasolla. Mun isoin heikkous renkailla on alastulo ja heilunnat eli niihin pitäisi panostaa enemmän. Kokonainen rengassarja olisi tosi hieno oppia. Sen takia kehonpainolla treenaaminen on niin mahtavaa, koska siinä pystyy aina keksimään vaikeampia variaatioita liikkeille. Esimerkiksi alussa mulla oli tavoitteena oppia front lever. Sen jälkeen kun onnistuin siinä, niin sitten seuraava tavoite oli front leveristä “muscle up” tangon päälle. Sen jälkeen tein front lever leukoja ja nykyään saan tehtyä jo yhden käden front leverin. Vain mielikuvitus on rajana kehonpainoilussa!

Miika Villehard Laitinen

Miika on todella kova harjoittelemaan ja kovalla harjoittelulla myös tulokset ovat kovia! Tämä kuitenkin osoittaa myös sen, että aikuisiälläkin voi vielä oppia uusia taitoja ja terveemmän & vahvemman kehon tavoittelua ei kannata heittää kaivoon, vaikka ei olisikaan aloittanut telinevoimistelua viisivuotiaana!

CompactFit toivottaa Miikalle onnea ja menestystä tuleviin kisoihin ja tavoitteiden saavuttamiseen!

Please follow and like us:

Enjoy this blog? Please spread the word :)

Follow by Email
Facebook
Facebook