Elämisen sietämätön keveys

Posted by on / 0 Comments

”Pitäisi tehdä jotain, mutta ei oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle.”

Ravinto, lepo, harjoittelu

Seuraava ”uusi trendi” on selkeästi uni. Siihen liittyviä artikkeleita, kirjoja ja erilaisia keskusteluita tulee vastaan kasvavalla tahdilla ja olen varma, että emme ole vielä aallonharjalla. On pelkästään hyvä asia, että tämä on nostettu vahvemmin esille. Varsinkin unen laadusta puhutaan paljon ja sen seurantaan onkin auennut mahdollisuuksia teknologian kehittymisen kautta. Ravinnosta on puhuttu jo pitkään ja siihen liittyvä keskustelu on mennyt välillä jopa hieman yli. Ehkä sillä saralla se kovin kliimaksivaihe on ylitetty, tai sitten vain itse sulkee jo silmänsä aiheen ympärillä olevalta keskustelulta. Oli niin tai näin, en koe olevani se henkilö, jolla olisi jotain niin tärkeää tietoa ravitsemuksesta, jotta kokisin pakottavaa tarvetta osallistua keskusteluihin, vaikka sitä tasaisin väliajoin minultakin kysellään. Sama asia pätee levon suhteen. Tiedän asioista juuri sen verran, että tiedän tietäväni niistä hyvin vähän. Silloin on hyvä osata pitää suunsa kiinni ja kuunnella viisaampia.

Liikkumisesta ja monipuolisesta liikkeestä uskon sen sijaan tietäväni hieman enemmän. Siitäkin vielä aika vähän, mutta tiedon määrä on hyvin suhteellinen asia ja viisaus on paljon muutakin kuin teoreettista tai pelkästään käytännössä opittua. Oman näkemykseni mukaan liikkeelle pitää raivata tilaa silloinkin, kun tuntuisi paremmalta vaihtoehtolta jäädä vain sohvalle makoilemaan ja toivon mukaan tämä todennäköisesti hetkittäin sekava teksti avaa syitä miksi näin ajattelen.

Ihminen on sosiaalinen olento

Howard Gardnerin mukaan korkein älykkyyden muoto on sosiaalinen älykkyys. Sosiaalinen älykkyys määrittelee sen miten hyvin kykenet tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja miten hyvin pystyt aistimaan toisten ihmisten tunteita. Jos olet täysin lukossa omien asioiden kanssa, on muiden ihmisten tulkinta vaikeaa tai lähes mahdotonta. Täytyy kyetä herkistyä omille tunteilleen ja käydä oma sisäinen dialogi omien pelkojensa, vajavaisuuksien, epäuskojen ym. suhteen. Se ei ole koskaan helppo rasti ja olisikin paljon helpompi unohtaa koko asia etsien välitöntä nautintoa jostain paljon helpommasta. Valitettavasti tässä asiassa vastuun ulkoistaminen ei toimi.

Kaikki me synnymme tähän maailmaan oma häpeäsäkki selässä ja sinne tulee kerättyä matkan varrella kukin omia juttuja. Siitä ei tarvitse päästä kokonaan eroon, mutta sen kanssa olisi todella tervettä kyetä elämään rinta rinnan. Yksin yrittäminen on harvoin kovinkaan tuottoisaa ja homma jää liian usein aikomuksien tasolle. Kun asiat on itselle myönnetty ja niiden kanssa ollaan jollain tasolla sinut, viimeistään silloin tulisi olla sellainen verkosto ympärillä, jonka kanssa asioita voisi käydä yhdessä läpi ja jonka varaan voi luottaa kun matkaa alkaa taittamaan konkretian tasolla. Pistää toteen ne muutokset jotka ovat auenneet keskustelun kautta. Usein tätä apua tarvitaan jo matkan alkutaipaleella, joten älä pelkää pyytää apua. Pirullisen vaikeaahan se on, tiedän ja tähänkään aiheeseen ei itsellä meriitit riitä pintaraapaisua syvemmälle. Ammattilaisia onneksi löytyy, joiden varaan kannattaa kääntyä, jos itsellä tulee seinä vastaan.  Täytyy myös muistaa, että yhdessä tekeminen on jo itsessään hyvin terapeuttista.

Keho on portti mieleen

Käytän itseäni esimerkkinä, koska se on mielestäni reilumpaa, mutta uskon tämän pätevän myös laajemminkin. Jos olen emotionaalisesti lukossa, näkyy se kehossani. Jos olen levännyt huonosti, näkyy se kehossa liikkeen hidastumisena, heikompana kykynä tehdä itselleen tuttuja asioita ja muun muassa matalampana ärsyyntymiskynnyksenä.  Se näkyy myös kyvyssä aistia muiden energioita ja vaikuttaa vahvasti minusta lähteviin energioihin. Millaista seuraa olen ja miten hyvin pystyn tarjoamaan ymmärrystä muille heidän haasteissaan. Valmentajana sinun tulisi kyetä lukemaan toista ja reagoimaan tilanteeseen oikealla tavalla, joka on luonnollisesti haastavaa, jos et ole palautuneessa ja vastaanottavassa tilassa.

Uskon vahvasti siihen, että kehomme kertoo meistä enemmän kuin osaamme sitä lukea. Itse olen tietoisesti herkistänyt omaa ”kehotuntemusta” viimeisten vuosien aikana hyvin paljon. Alkuun se on johtunut halusta oppia uusia taitoja, jotka vaativat tarkkaa ymmärrystä siitä mitä kehossa tapahtuu. Asioiden ymmärtäminen vaatii aika paljon erilaista pohdiskelua ja syy miksi jotain tehdään on usein tärkeämpää kuin se mitä tai miten jotain tehdään. Tämä on herättänyt myös ajatuksia siitä, että miksi jostain tuntemuksesta, kuten kivusta on mahdoton päästä eroon, vaikka tekisi kaiken oikein harjoittelun suhteen. Keho yrittää kertoa jotain, mutta se ei suinkaan huuda enää, että olisi jokin fyysinen trauma päällä tai tulossa. Se huutaa jostain muusta, mutta mistä?

Kaikkien elämässä tapahtuu jatkuvaa muutosta, silloinkin kun se tuntuu junnaavan paikallaan. Samoin kuin harjoittelussa, kehitystä tapahtuu sykleittäin ja suvantovaiheissa ei tulisi koskaan painaa paniikkinappulaa. Liian isot, tai liian usein tehdyt korjausliikkeet eivät useinkaan johda haluttuun lopputulokseen. Muutoksetkin tulevat yleensä kertaryminällä ja usein sitä ihmetteleekin että miksiköhän näin. Oppimisprosessihan syntyy ihmettelystä. Oli sitten kyseessä jokin kehollinen, tai emotionaalinen asia, ensiksi syntyy ihmetystä, epäuskoa, epämiellyttävien asioiden suhteen usein kieltämistäkin. Kuinka helppoa sitä onkaan tässä vaiheessa keksiä tekosyitä omaan kykenemättömyyteen. Tämä on täysin luonnollista ja veikkaan kaikkien sortuvan tähän ainakin jossain määrin. Ei ehkä siinä asiassa, jossa ovat vahvimpia, mutta mahdollisesti niissä muissa. Itselleni harjoittelu on helppo asia. Uppoan harvoin epäuskon suohon, tai jos näin käy, pystyn antautumaan hyvin nopeasti sille faktalla etten vain yksinkertaisesti osaa. En enää häpeä sitä, vaan kiskaisen välittömästi työhousut jalkaan, kokeilen asioita etsien samalla tietoa kaikista mahdollisista lähteistä. Olen asian edessä nöyränä ja luovutan hetkeksi osan määräämisvaltaani, koska tiedän saavani sen pian takaisin entistä parempana. Tekemisen, turhautumisen ja uudelleentutkimisen seurauksena syntyy oivalluksia, jotka johtavan loppujen lopuksi oppimiseen. Saan tästä mielettömästi energiaa, joka pitää pään pinnalla silloinkin kun tuntuu tulevan lunta tupaan ikkunoista ja ovista.

Minulla heikkoudet ovat jossain muualla ja kun joudun niiden kanssa törmäyskurssille, ei välitön seuraus todellakaan ole se, että olen heti kehittämässä itseäni paremmaksi. Aina ei vain jaksa, eikä tarvitsekaan! On kuitenkin tärkeää jossain vaiheessa palata asian ympärille ja aloittaa työstämisprosessi pienen askelin antaen itselleen myös mahdollisuuden taantumiseen. Mitä sitten, jos ei kykene sataprosenttisesti onnistumaan yrityksissään? Ei homman tarvitse olla niin, että jos vähän läikkyy, niin heti seuraavaksi ollaan jo kaatamassa koko saavia viemäriin. Ymmärrys avaa aina uusia ovia, jonka vuoksi uskon muutoksienkin tulevan sykleittäin. Niille pystyy herkistymään vasta silloin kun on valmis näkemään.

L-vitamiinia keholle

Oma keho ja kyky sen liikuttamiseen on elämänehto. LIIKE ON ELÄMÄNEHTO! Tätä faktaa (kyllä, tämä on ainoa fakta, jonka uskallan väittää olevan fakta ilman lähdeviitteitä) ei muuta teknologian räjähdysmäinen kehitys ja elämän helpottuminen lähes kaikilla osa-alueilla. Väitän vieraantumisen oman kehon liikuttamisesta aiheuttavan ahdistusta. Ahdistuksella en tarkoita paniikkihäiriötä, vaan kroonista pahaa oloa joka tulee ulos eri tavoin. Kehon liikuttamisella en puolestani tarkoita mitään spektaakkelimaista kykyä tehdä jotain silmiä hivelevää.

Ihmiselle on hyvin luontaista haluta hallita asioita. Hallinnan puutteen väitetään vaikuttavan moniin elämän tasapainon hallintahaasteisiin ja tämän voin ainakin henkilökohtaisella tasolla allekirjoittaa täysin. Tämä on näkynyt omassa elämässä tietyissä asioissa totaalisena tilanteen kieltämisenä. Olen ani harvoin kipeä ja jos olen, se on yleensä maksimissaan viikko kun olen taas täydessä lyönnissä. Joka tapauksessa sairastuessa menetän hallinnan omaan kehoon ja se ärsyttää. Reaktiota onneksi vähentää oleellisesti se tieto, että olotila on vain hetkittäinen, enkä tästä kovin suurta ongelmaa nykyään rakenna. Pystyn ajattelemaan nykyään tilanteen kehon pyyntönä olla viikko rauhassa, mutta näin ei ole aina ollut. Ajatellaanpa jos tila ei olisikaan vain ohimenevä. Ei olisikaan kyse flunssasta, vaan kroonistunut olotila johtuisi jostain muusta, kuten vaikkapa liikkeen puutteesta, eli passiivisesta elämäntyylistä. Onko enää kyse hallinnasta päättää itse mitä kehollaan tekee, vai onko kyseessä sittenkin tila, jossa hallinta oman kehon itsemääräämiseen on itseasiassa jo osittain menetetty?

En osaa sanoa tähän totuutta, mutta on mielestäni tärkeää pohtia asiaa, milloin oikeasti olen jonkin tilanteen herra ja milloin vain luulen olevani. Omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, että lähes aina kyse on ollut asian totaalisesta kieltämisestä jolla on keinotekoisesti pyrkinyt ylläpitämään tunnetta siitä, että minä määrään. ”Minullehan ei kukaan tule sanomaan, että [lisää tähän oma juttusi]. Monissa asioissa nykyään suorastaan haluan luovuttaa hallinnan muille. Yrittäjänä tästä on syntynyt vain positiivisia aaltoliikkeitä. Ei tarvitsekaan osata kaikkea itse ja tehdä kaikkea itse. Olen huono monessa asiassa ja se on ok.

Pienin askelin kohti isompaa kokonaisuutta

Liikkeen lisääminen elämään ei ole helppoa. Siinä pitää edetä vauvan askelin. Oikeasti, etene todella rauhassa! Mieti mikä voisi olla hidas tahti ja tuplaa se. Unohda kaikki muutaman viikon jutut äläkä pyri liialliseen kurinalaisuuteen. Pyri mieluummin muodostamaan tapoja, ole siis tavanalainen. Kuuden viikon dieetti ei ole tapa. Kuuden viikon starttikurssi ei ole tapa. Yhden päivän paasto kerran viikossa sen sijaan voi olla tapasi, jos niin haluat ja se tuntuu sinulle oikealta. Aamulla tehty 15 minuutin kehonherättely voi olla tapasi, samoin kuin kaikki muut aamutoimet jotka varmasti teet ajattelematta. Maanantaille laitettu käsilläseisontatunti voi olla tapa, samoin kuin illalla klo 21 kaiken häsläämisen lopettaminen ja häsläämisen korvaaminen 15 minuutin rentoutumishetkellä.

Liikkeen lisäämisen haaste ei ole fyysinen, sen este on emotionaalinen. Pystyn aistimaan, miten moni tällä hetkellä miettii, että eikö muka ole fyysinen haaste jos ei osaa seistä yhdellä kädellä. 😀  Ajattelet yksinkertaisesti liian vaikeaa liikettä itsellesi. Kyllä se voi olla käsilläseisontaa, mutta siinäkin lähdetään alkuun ranteiden vahvistamisesta ja lattialla makaamisesta. Kestääkö ranteet niiden varassa oleskelun? Osaatko hallita keskivartaloa lattialla, entäpä seinää vasten? Pienillä askelilla! Käsilläseisonta saattaa olla tavoite, määränpää. Se voi tuoda elämään paljon iloa, inspiraatiota ja motivaatiota liikkumiseen. Se ei kuitenkaan ole se mistä aloitetaan. Se mistä aloitetaan on päätös ja aika! Kyllä vain, eli päätös jostakin ja päätös siitä mihin aikaan sitä jotakin teen. Tarkka aika sopivalla joustolla varmistaa sen, että hommat tulee tehtyä ja tekemisestä muodostuu tapa.

Jos sinulla on stressiä, kunnioita sitä. Ei ole häpeän asia myöntää että on stressaantunut, kunhan et anna sille valtaa tai ala palvoa sitä. Minä olen stressaantunut ja olen kertonut siitä ympärillä oleville ihmisille, jotta he ymmärtäisivät paremmin minua. Stressiä kun syntyy myös niistä kivoista asioista, joita meidän kaikkien ympärillä tapahtuu. Haastavia työjuttuja, rakastumista, tai jostain asiasta innostumista. Kaikki synnyttävät jonkinlaista stressiä, mutta toisin kuin ”paha stressi”, näistä saa paljon myös energiaa takaisin. Täytyy kuitenkin olla varovainen, jottei kokonaiskuormitus kasvaisi liiankin suureksi.

Älä piilota luurankojasi

Itsellä omien demonien ymmärtäminen on asia, joka varmasti jatkuu hautaan saakka. Nyt en kuitenkaan enää kiellä niitä, vaan asetun keskusteluetäisyydelle niiden kanssa. Niiden piilottaminen aikaisemmin on johtanut paljon huonoihin lopputuloksiin. Nöyryyttä peliin, ei se tee sinusta heikkoa. Stressikuorman vähentäminenkin on ainakin itsellä oppimisprosessi ja se vaatii oman itsensä kanssa keskustelua ja pohjan luomista. Kehollinen energia rakentuu monipuolisen liikkeen, itselle järkeenkäyvän ravinnon ja riittävän levon yhteisvaikutuksesta. Jos nyt stressaat jostain näistä kolmesta asiasta, annat sille liikaa ohjausvaltaa. Olet siis menettävät valtasi sille. Ota se takaisin vähentämällä siihen käytettävää aikaasi! Henkilökohtaisesti olen käynyt tämän läpi harjoittelussa ja ravinnon suhteen. Tuleekohan levon laadusta stressaaminen seuraavaksi?

Tee yksi pieni korjaus kuhunkin osa-alueeseen(ravinto, lepo, liike) ja anna kaiken muun mennä vanhaan tapaan murehtimatta tuleeko heti jotain näkyvää muutosta. Seuraavalla viikolla teet taas yhden korjauksen jokaiseen osa-alueeseen. Hiljalleen rakennat sellaista kokonaisuutta, joka johtaa hyvinvoinnin ylijäämään, josta sinulla on jakaa muillekin! Korjaus voi asioiden lisäämistä tai vähentämistä. Harjoittele 15 minuuttia vähemmän, tai laita tietokone 15 minuuttia aikaisemmin kiinni kuin normaalisti. Pieniä juttuja kerrallaan, ellei kyseessä ole tila, joka vaatii välitöntä ja totaalista pysähtymistä. Toivon todella ettet ole sellaisessa tilassa ja jos olet, toivon sinulle voimia! Jos koet oireita, älä ainakaan enää piilottele niitä muilta!

Kokonaisuus kuntoon, eikö vain

Väitetään, että kyse on kokonaisuudesta ja niinhän se on. Mieti siis myös tekemiäsi muutoksia kokonaisuutena ja tee mieluummin pieniä, lähes mitättömän tuntuisia korjauksia kokonaisuuteen. Fyysisestä jaksamisesta puhuttaessa homma  rakentuu LIIKKEEN(ei treenaaminen!), RAVINNON ja UNEN ympärille. Voit tunnustella välittömiä vaikutuksia, mutta seuraa ennen kaikkea pitkäaikaisia muutoksia itsessäsi.

Alkuun tulee turvata omat kapasiteetit, vasta sen jälkeen niitä voi lähteä kasvattamaan. Sinun tulee rakentaa omat tapasi ja jos tarvitset siihen apua, hae apua. Älä odota saavasi jotain ihmeellistä ja välitöntä. Tärkeintä on että niitä aletaan työstämään heti ja riittävän pieninä kerta-annoksina. Jos jokin asia kuulostaa liian helpolta, se on usein joko harhaa, tai parhaassakin tapauksessa seurausten hoitoa, ei syiden korjaamista.

Työn alla oleva asia kehittyy tietoisesti omassa päässä ja tukiverkoston kanssa asiasta keskustelemalla, sekä paljon myös tiedostamattomasti. Se mitä keho ja mieli sinun tiedostamatta prosessoi on iso osa tätä kokonaisuutta. Luota siihen tarjoten sille sopiva kehittymisympäristö ja anna sille aikaa!

 

LIIKE ei ole treenaamista

Treenaaminen voi olla osa kokonaisuutta, mutta toisin kuin yksittäinen treeni, liike on läsnä jatkuvasti ja se haluaa tulla ulos leikkimään. Jos tavoitteena on kivuton ja optimaalisesti toimiva keho, ratkaisu ei ole rääkkitreeni. Älä treenaa, vaan harjoittele. Harjoittele niin vähän kuin tarpeellista ja liiku niin paljon kuin mahdollista! Älä myöskään sekoita omaa liikkumista muiden lahjakkuuteen, tai kovan työn tuloksena syntyneeseen hyvään koordinaatioon, joka näkyy ulkopuolisen silmiin taitona tehdä jotain. Voit olla äärimmäisen kova jossain asiassa, mutta silti olla oman kehosi vanki henkisine ja fyysisine rajoitteineen. Jos haluat inspiroitua, hakeudu sinua inspiroivien ihmisten keskuuteen. Pidä lisäksi huolta ettet jaa tilaasi negatiivista energiaa huokuvan ihmisen kanssa.

Olikohan Äiti Teresa, joka on joskus sanonut että ”vieraantuneisuus on nykypäivän lepra”. Vieraantuneisuus omasta kehosta saa aikaan nykyään paljon ongelmia, joka alkaa näkyä yksilön pahoinvointina näennäisesti hyvinvoivassa yhteiskunnassa. Se vieraannuttaa meitä omista tunteistammekin. Oppiminen puolestaan antaa täytettä elämään, jonka vuoksi uskon ihmisten haluavan nykyään harjoittelultakin enemmän kuin vain hikeä ja väsyneitä lihaksia. Älä siis suostu olemaan ympäristösi tai omien demoneidesi uhri, äläkä anna itsesi uhriutua etsien syitä muista. Käytä suosiolla aikaa tovi jos toinenkin asioiden mietiskelyyn. Älä syyllistä itseäsi, vaan myönnä oma tilanteesi ja ala työstämään kokonaisuutta tässä ja nyt. Tyhjyys imee kaiken energian ympäriltään, joten pidä huolta, että kehosi ja mielesi on täynnä energiaa ja se energia saattaa kummuta uuden oppimisesta.

Voidaan hyvin,

Jukka

 

Please follow and like us:

Enjoy this blog? Please spread the word :)

Follow by Email
Facebook
Facebook