Se joka ei osaa, opettaa. Huonosti!

kesäkuu 5, 2018

Kulunut sanonta, joka ei mielestäni voisi olla enempää väärässä. Tätä kuulee käytettävän hyvin useasti, monissa tilanteissa toivon mukaan vitsinä, mutta usein tuntuu että sen taakse on helppo verhoutua kun oma intohimo itsensä kehittämiseen lopahtaa.

On suuri ero olla huono, keskiverto, hyvä, tai sitten olla maailman kymmenen parhaan joukossa. On täysin eri asia harjoitella työkseen ollakseen maailman paras, kuin pyrkiä kehittämään itseään riittävän intohimoisesti, kuitenkin pitäen mielessä että omaan elämään kuuluu myös muita osa-alueita, joita tulee hallita ja kehittää. Jo näiden kahden ero on niin suuri, että sitä on hieman vaikea itsekin joskus hahmottaa. Jos peilaan omaa elämääni tähän, olen vasta viimeisten vuosien aikana alkanut hahmottaa tätä yhtälöä, joka on edelleen usein vaikea pitää itselleen selkeänä. Kuinka hyvä haluan olla jossain ja koska panostettu aika ei enää itse asiassa synnytä niin paljon hedelmää kokonaisuutta tarkastellessa?

Harjoittelen käytännössä lähes joka päivä 1-3 tuntia, vuoden ympäri. Näistä kovia harjoituksia ei ole kuitenkaan kuin noin kaksi viikkoa kohden, joten loppu tekeminen on kaikkea muuta kuin se mielikuva joka ehkä ihmisillä tulee kun sanoo harjoittelevansa joka päivä useamman tunnin. En koe olevani erityisen lahjakas, enkä henkilökohtaisesti edes täysin usko synnynnäiseen lahjakkuuteen. Tietyissä asioissa olen yksinkertaisesti oppinut lapsesta saakka tekemään ne työtunnit joita homma vaatii. Useissa asioissa en ole tässä onnistunut ja olen kertakaikkisen huono niissä asioissa. En sen takia, että mä nyt vain olisin tällainen, vaan sen takia, etten ole jaksanut harjoitella niitä asioita. Tekeminen on vuosien saatossa onneksi kerryttänyt omaa ymmärrystä tästä aiheesta ja sen ympäriltä, sekä siinä sivussa oma tekemisen tasokin on noussut tasaisesti vuodesta toiseen.

Kaikkea ei voi kuitenkaan saada ja tiedän etten ole enää yhtä vahva kyykyissä ja maastavedoissa kuin olin joskus. Tiedän myös etten tule koskaan olemaan erityisen hyvä käsilläseisoja. On kuitenkin eri asia olla huono yhden käden seisonnassa, kuin ei osata seistä käsien varassa lainkaan. Se ero mitataan keskimäärin 5-7 vuoden kovalla työllä. On myös eri asia pystyä tekemään edelleen ”kaikki” perusliikkeet, joita nyt äkkiseltään voisi mieltää perusliikkeiksi, kuin että osaa ehkä osan niistä todella hyvin, mutta osaa ei pysty enää tekemään lainkaan.

On myös eri asia tehdä pelkästään omaksi ilokseen, kuin opettaa näitä kaikkea toisille päivittäin ja tässä vaiheessa tullaan tuohon otsikkoon. Se ei oman näkemykseni mukaan pidä paikkaansa ainakaan missään niissä asioissa joista itse olen kiinnostunut ja joista kaipaisin apua ulkopuoliselta. Se on totta (ehkä), että maailman paras ei välttämättä ole paras opettaja, sillä tällaisen henkilön koko elämä on käytetty siihen, että juuri hänestä tulisi maailman paras. Silloin tilannetta ja jokaista kokemusta katsoo hyvin erilaisten lasien läpi. Tämä voi jalostua huippuosaamiseksi myös opettamisen puolella ja usein näin käykin, mutta se ei ole automaatio. Sen sijaan, jos olen jossain huono tai parhaimmillaan keskiverto, eikä minulla ole mitään intressiä tilannetta muuttaa, miten paljon minulla voi olla annettavaa kun en itse omaa riittävästi ymmärrystä aiheesta?

Paljon opettamalla oppii opettamaan ja ymmärrys siitä mikä toimii ja mikä ei toimi, jalostuu ajan saatossa kovan työn myötä. On myös töitä, jotka vaativat enemmän teoreettista osaamista ja toisissa taas käytännön osaaminen korostuu. Nyt oma ajatukseni on asioissa kuten valmentaminen ja musiikki, joissa mielestäni on tärkeää jotta taustalla on se oma henkilökohtainen intohimo, joka ei lopu oikeastaan koskaan. Sen suunta saattaa muuttua ja siten myös asioiden tärkeysjärjestys vaihtelee, mutta mikäli minulla ei ole halua laittaa itseäni likoon, jää tekeminen pintakerroksen tasolle. Tällöin kerätyn tiedon muuttaminen henkilökohtaisen soveltamisen kautta ymmärrykseksi ja aikanaan uudenlaisiksi näkökulmiksi on mielestäni paljon haastavampaa. Jossain asioissa lähes mahdotonta.

Iso kysymys on, kuinka hyvä täytyy olla ollakseen hyvä opettaja?

Tähän en ole löytänyt vielä autuaaksi tekevää vastausta, mutta tällä hetkellä uskon siihen, että OLE TODELLA HYVÄ PERUSTEISSA. Niin hyvä, että pystyt tekemään opettamiesi asioiden perusteet vaikka nukkuessa. Jos valmennat työksesi päivittäin kyykkyä, osaa nähdä yhdessä suorituksessa kymmenen yksityiskohtaa. Tai vielä parempi, sata! Mitä enemmän näet, sen paremmin osaat reagoida näkemääsi. Ja ei, niitä kaikkia asioita ei kannata tuoda oppilaan tietoisuuteen yhdellä kertaa.

Kaikkea kaikille, on usein ei mitään ei kenellekään ja tämä korostuu nykyisessä digitalisaation kaiken mahdollistavassa maailmassa. On verkkokursseja, jotka kuulostavat kivalta ja on verkkokursseja, jotka toimivat jos laittaa myös itsensä likoon. Pelkkä rahan siirtäminen tililtä toiselle ei vielä auta saamaan yhtään mitään. Oman ammattitaidon rinnalla yhtä tärkeää on tietää omat rajansa ja kun oma osaaminen loppuu, olisi kaikkien etu, mikäli valmentajalla on tiedossa taho jonka puoleen voi oppilaansa silloin ohjata. Joskus voi myös käydä niin, että oma innostus lopahtaa ja silloinkin on tärkeää kyetä myöntämään se itselleen. Aina voi erikoistua johonkin tiettyyn asiaan jopa jo lähtökohtaisesti kapealla sektorilla ja tehdä opetustyötä siellä.

Liikunta-alan toimijana olen itse aikoinaan kamppaillut sen suhteen, että mikä on mielestäni optimaalista, toimivaa ja järkevää harjoittelun näkökulmasta ja mikä puolestaan rahaa takovaa superbisnestä. Itse en ole suostunut joustamaan niistä periaatteista, jotka koen tärkeimpinä asioina valmennuksessa, harjoittelussa ja monipuolisessa liikkumisessa. En edes silloin kun jossain muualla olisi helpompi tienisti odottamassa. Raha ei ole omien periaatteista luopumisen arvoista! Olen mieluummin taloudellisesti köyhä tehden arvostamaani kutsumusta, kuin olla varakas ja huomata jonain päivänä luovuttaneeni omien visioiden suhteen.

Olen onneksi löytänyt ihmisiä, jotka jakavat tämän saman vision. Muun muassa Movement Centerin valmentajat ja Personal Trainer Akatemian kouluttajat ovat kaikki hyviä esimerkkejä siitä, miten oma intohimoinen tekeminen tuottaa kasvualustan huippuopettamiseen. Voi vain ihailla lopputulosta, jonka mahdollistaa vain ja ainoastaan tällainen huipputiimi ja tietenkin kaikki ne oppilaat, jotka luottavat meidän valtavirrasta välillä suurestikin poikkeavaan näkemykseen!

Kirjoittaja: Jukka Rajala

Facebook