Mind is Full, less information

kesäkuu 11, 2018

Oppimisen kiertokulku on aika-ajoin niin puristavaa, että tuntuu ettei henki kulje. Informaatiota eri asioista on käytännössä enemmän mitä yksi ihmismieli pystyy käsittelemään ja samaan aikaan vallalla oleva, informaation keräämisen kulttuuri tuntuu joskus synnyttävän asian ympärille ilmatiiviin kuplan, jonka sisällä hengitetään alati myrkyllisemmäksi muuttuvaa ilmaa.

Joka kerta ennen koulutuksieni aloitusta mietin sisältöä jota tulen opettamaan. Miten sitä miten saisin tuotua asian esille siten, ettei asia joka on vuosien aikana kehittynyt itselleni jonkinlaiseksi ymmärrykseksi, esiintyisi kuulijalle vain uutena informaationa? En myöskään halua tuputtaa näkemystäni vaan toivon olevani parhaimmillaankin ”epäilyksen siemenen kylväjä”. Se mitä siitä aikanaan syntyy, on kuulijan näköinen!

Oman tekemisen kriittinen tutkailu saattaa synnyttää joskus tunteen, etten tiedä yhtään mitään ja olisi vain parempi pitää suunsa kiinni. Onneksi olen aina pystynyt jollain tasolla käsittelemään näitä hyvin ristiriitaisiakin ajatuksia ja toivottavasti kykenen siihen jatkossakin. Oppiminen tarvitsee aina jonkin ärsykkeen. Ilman tätä asian tunnistamista prosessi ei pysty käynnistymään. Nykyteknologia tarjoaa tähän oivan väylän, sillä ärsykkeitä eri aiheista tulee vastaamme jatkuvalla syötöllä. Tiedon kerääminen on nykyään jopa liian helppoa. On ilmaista, maksullista, artikkeleita, videoita, verkkovalmennuksia, workshoppeja ja intensiivikoulutuksia. Kukaan ei voi enää sanoa, etteikö informaatiota olisi. Haaste on meidän oma vastaanottokapasiteettimme ja sen toimivuuteen rakentamamme systeemi. Kun monitahoisia ja joskus hyvin monimutkaisiakin asioita lähdetään tiivistämään helposti pureskeltavaan muotoon, saattaa se aiheuttaa mustavalkoisen käsityksen asiasta ja syvällisempi ymmärtäminen puolestaan veisi paljon enemmän aikaa kuin moni uskookaan. Itse tähän jatkuvasti sortuen olen huomannut sen tosiseikan, että kun jotain asiaa tutkii intensiivisesti vuoden, luulee tietävänsä paljon, mutta kun takana on viisi, tai kymmenen vuotta, huomaa ettei tiedä juuri mitään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö matkaa kannattaisi taittaa ja missään tapauksessa se ei tarkoita sitä, että tämän aikana olisi parasta pitää suunsa kiinni jottei vain vahingossa sano, tai tee asioita, joita joutuu tulevaisuudessa korjailemaan!

Jos suostut hyväksymään sen, että olet tietämätön tulevaisuudessakin, pysy vaiti leikkien viisasta tässä hetkessä. Jos puolestasi haluat varmistaa, ettei tulevan minäsi tyhmyys olisi rajoitteena, avaa suusi ja tuo epävarmuutesi muiden kuultavaksi!

Pelko on läsnä kaikessa tekemisessämme

Miksi pelkäämme niin paljon? Pelkäämme epäonnistumista, pelkäämme tietävämme liian vähän tai liian paljon, pelkäämme erilaisia ihmisiä ja pelkäämme joskus jopa onnistumista, koska joku saattaa sanoa meistä pahaa. Pelko on jatkuvasti läsnä ja itsellä on sellainen olo, että paras työkalu sen kanssa elämiseen on itse asiassa tosiasian myöntäminen. Kun myönnän olevani peloissani jostain asiasta, voin alkaa kehittämään itselleni tarvittavia työkaluja, jotta kykenen käsittelemään omia ajatuksia ja pelon tunteita. Minusta tulee pelottomampi, joskaan ei koskaan peloton.

Evoluution näkökulmasta pelolle ja muun muassa sillä, ettei meitä jätettäisi jälkeen, on ollut selkä tarve selviytymisen suhteen. Ihmiseloa uhkaavia vaaroja on ollut paljon ja ne ovat olleet läsnä joka hetki. Mahdollisuus jäädä oman yhteisön ulkopuolelle piti huolen sosiaalisten taitojemme kehittymisestä. Vaikka vaaroja ei enää samalla lailla ole, me tarvitsemme yhteisömme ja me tarvitsemme pelon tunnetta pärjätäksemme läpi elämän. Sen alle ei vain saa musertua.

Tieto lisää ymmärrystä, ymmärrys lisää hyväksyntää

Viisas lause, joka on auttanut itsellä monien ristiriitaisten ajatuksieni kanssa. Oppimisessa pelkkä tiedon kerääminen ei riitä. Täytyy olla aikaa soveltaa keräämäänsä tietoa ja ajan saatossa yksittäiset informaation palaset sulautuvat isommaksi ymmärrykseksi. Älykkyys ei ole mielestäni mitattavissa luettujen kirjojen lukumäärällä, tai ihmisen kehittämillä älykkyyttä mittaavilla testeillä. Se ei myöskään ole jonkin taidon virtuoosimaista suorittamista. Itselle älykkyys on sitä, että pystyy elämään useiden toistensa kanssa ristiriitaistenkin asioiden kanssa ja silti kyetä jalostamaan omaa tekemistä ymmärryksestä uudenlaiseksi tavaksi nähdä asioita. Tässä onnistuessaan syntyy usein suuria henkilökohtaisia muutoksia, jolloin oppiminen alkaa muuttamaan jopa identiteettiäsi.

Sosiaalisen ympäristön muuttaminen

Muutokset eivät tapahdu hetkessä. Ei henkilökohtaisella tasolla, saati siinä sosiaalisessa ympäristössä jossa elät. Mikäli haluaa itse saada muutoksia aikaan, ei todellinen muutos ole mielestäni mahdollista ilman oman identiteetin kehittymistä. Tämä puolestaan vaatii sen, että pistää itsensä likoon todelliselle oppimiselle joka on kaikkea muuta kuin robottimaista informaation keräämistä.

Mitä tulee ihmisiin vaikuttamiseen, esimerkki ei ole pääasia. Se on ainoa asia!

Palatakseni tekstini alkuun ja siihen, miten pystyisin tarjota ihmisille muutakin kuin vain tiedonjyväsiä? Ehkei se ole mahdollista ja pystyn itse asiassa tarjoamaan vaihtoehtoja mahdollisimman avoimessa ympäristössä, jossa ilmapiiri oppimiseen olisi tarjolla. Ihmistä ei voi opettaa kävelemään vauvana, vaan vauva oppii itse kävelemään. Aivan samoin aikuisten kanssa. Aikuista ihmistä ei voi opettaa liikkumaan monipuolisemmin ja syömään terveellisesti. Ihmisen täytyy haluta oppia! Opettajana voin kehittyä lukemaan tilannetta paremmin ja arvioimaan sen, mitkä työkalut olisivat juuri nyt parhaat mahdolliset kullekin oppilaalle, mutta pakottamalla pysyvää muutosta on turha odottaa.

Ympäristö kuntoon

Länsimäissä ihmiset elävät lähtökohtaisesti yltäkylläisyydessä ja joskus ehkä liiankin helpossa ympäristössä. Poikkeuksia toki on ja monien suomalaistenkin tarinat saavat surun puseroon. Enemmistö kuitenkin painii melko hyvin pehmustetussa kehässä ja me emme välttämättä ihmisenä saa tästä ”helppoudesta” sitä mitä syvällä sisällä kaipaamme. Tämä näkyy osalla äärimmäisenä suorittamisena ja lähes mielipuolisena harjoitteluna. Itsekin tunnistan itseni tästä jossain määrin, joskin olen kyennyt erottelemaan itselleni jo selkeän eron liikkumisen, harrastamisen, liikunnan ja urheilun välillä. Viimeistä en enää tee, sillä en kilpaile enää missään. Harrastan käsilläseisontaa ja muutamia muita asioita, mutta pyrin olla määrittelemättä itseäni sen mukaan.

Jossain vaiheessa myös ajattelin että kivuttomuus on jokin tavoiteltava asia. Olen senkin suhteen alkanut miettiä uudelleen asioita, sillä ensinnäkään en edelleenkään osaa sanoa mitä kipu on. Olen lukenut aiheesta melko paljon, eli kerännyt kyllä tietoa ja minulla on henkilökohtaista kokemusta erilaisista kivuista, sekä myös siitä miten niistä päästä eroon. En siltikään osaa varmuudella edes määrittää mitä kipu on. Joten on todella vaikea määritellä oma tekeminen sen suhteen, että tavoitteena olisi kivuttomuus.

Uskon kivun kuuluvat elämäämme jossain määrin. Äärimmäisyyksiin viedyt tavoitteet, kuten triathlonit, voimanosto, tiettyjen taitojen – kuten käsilläseisonnan – (sokea) tavoittelu ja vaikkapa kuluttava CrossFit –tyylinen harjoittelu lisäävät eittämättä kipujen määrää. Jos kuitenkin tavoite on henkilökohtaisesti niin tärkeä, että sen eteen on valmis uhraamaan myös terveydestään, kannattaa jo etukäteen varautua myös kasvaneeseen määrään kipua. Niiden minimointi on aina järkevää toimintaa, mutta täydelliseen kivuttomuuteen en usko kenenkään pääsevän. Toisaalta kivuttomuutta et tule löytämään toisestakaan ääripäästä. Tämän tasapainon löytäminen onkin yhtä helppoa kuin pärekaton kulottaminen!

Mitä siis tavoitella?

Itsensä mittaamisesta on tullut kovin suosittua ja kiitos kehittyneen teknologian, se on nykyään jopa melko yksinkertaista. Mihin mittaamiseen todellisuudessa on tarvetta ja aiheuttaako itse asiassa tämä lisäinformaatio meissä vain jälleen kerran enemmän pakonomaista suorittamista, on kysymys jota itse olen joskus pohtinut. Henkilökohtaisesti en seuraa omia ”toimintojani” millään laitteella. Sen sijaan seuraan paljonkin olotilojani, ajatuksia ja tunteita eri tilanteissa, sekä kehon signaaleja. En tiedä auttaisiko tieto unen laadustani minua juurikaan. En väitä, että se ei auttaisi, vaan en todellisuudessa tiedä. Nukkuminen on ollut minulle aina tärkeää ja tämä on johtanut siihen, etten täytä kalenteriani enää aamuista, joka mahdollistaa sen, että saan riittävästi unta. Myös oma terveyden ylläpito liikkumisella on pysynyt yhtenä kantavista tavoista, joskin sen olomuoto on vuosien saatossa vaihdellut.

Mutta mitä tavoittelen? Parempaa käsilläseisontaa, onnellisuutta, hyväksyntää itseltäni ja muilta, vai mitä? En tiedä täytyykö isossa kuvassa edes tavoitella yhtään mitään.  Tavoitteita kyllä pitää olla ja etenkin kun ne heijastelvat omia arvoja, ne tuovat elämään rikkautta mittaamattomalla tavalla. Tavoitteet antavat myös omalle tekemiselle selkeän suunnan, joten ainakin toistaiseksi pidän tavoitteistani kiinni ja muistan haaveilla! Tavoittelen pelottomampaa versiota itsestäni, jolloin ei tarvitse pelätä epäonnistumista, erilaisuutta ja sitä mitä muut siitä ajattelevat.

Kerro mitä sinä tavoittelet ja onko sinulla rajoittavia pelkoja niiden tavoittelussa! 

 

 

Kirjoittaja: Jukka Rajala

Facebook