Jos tavoitteet ovatkin osa identiteettiä?
20 marraskuun, 2023
Tulostavoitteet – tekemistavoitteet – identiteetti. Missä kerroksessa piilee onnistumisen avaimet? Olen monissa tilanteissa hyödyntänyt “sipulimallia” jossa syvimmän kerroksen muodostaa identiteettimme, keskeltä löytyy tekemistavoitteet, eli itse prosessi ja päällimmäiseksi sijoittuu asettamamme tulostavoitteet. Alkuperäinen malli on lainattu itseäni paljon viisaammilta ja varmasti on asioita, joita en ole siinä sisäistänyt. Aloin pohtia asiaa maailmankaikkeuden eniten esiintyvän rakenteen näkökulmasta. Mitä jos kaikki ovatkin kietoutuneet toisiinsa (aivan kuten kehon kollageeni) muodostaen todella kestävän kolmoiskierteen (triple helix)?
Identiteetti on henkilökohtainen ja muuttuva ilmiö
Rakentamallamme identiteetillä on yhteys elämänkulkuihin ja päätöksiin. Identiteettejä on meillä jokaisella useita ja ne ilmenevät eri tilanteissa hieman eri muodossa. Identiteettejä voidaan myös jaotella eri kategorioihin, kuten sosiaalisiin identiteetteihin, mutta ei niistä sen enempää.
Oleellista on tiedostaa jatkuva muutostyö, joka lähtee usein liikkeelle kartoituksesta ympärillä olevista vaihtoehdoista. Tätä voi tapahtua tiedostetulla ja tiedostamattomalla tasolla. Usein tässä vaiheessa mukaan astuu erilaiset sitoumukset joita sitten myöhemmin arvioidaan.
Arvioinnin seurauksena sitoutuminen valintaan joko vahvistuu ja mikäli se arvioinnin perusteella heikkenee, seuraa uusien vaihtoehtojen kartoittaminen ympäriltä. Näin käynnistyy uusi sykli, uusine sitoumuksineen.
Tulevaisuuden selkeät ja mielellään mielekkäät (tulos)tavoitteet vahvistavat pohdintojen lopputulosta ja sitoutumisen astetta. Jos tulevaisuus näyttää epäselvältä, ilman selkeitä tavoitteita, kyseenalaistavat pohdinnat ja niihin liittyvät uudet syklit alkavat todennäköisemmin uudelleen, nopeammin. Toisin sanoen hypitään tavoitteesta toiseen saamatta koskaan mitään kovin pysyvää aikaiseksi.
Vaihtoehtojen tutkimista ja kokeilemista kutsutaan identiteettiteorioissa moratorioksi.
Moratoriovaiheessa eri vaihtoehtojen tutkiminen ja identiteetin pohtiminen on aktiivista ja oman itsensä kannalta tärkeää. Valintavaihe, eli moratorio voi muodostua juuritason ongelmaksi silloin, kun se kestää liian pitkään.
Oikein annosteltuna moratoriovaihe voi johtaa hyviin valintoihin ja sitoumuksiin, mutta pitkittyessään ajelehtimiseen.
Tekemisen aste ja tavoitteet määrittelee osaltaan sen, johtaako moratorio sitoutumiseen, vai hajautumiseen.
Onko ruoho vihreämpää?
Valinnanvaikeuksien ja sitoutumattomuuden taustalla piilee usein ajatus siitä, että jossain on parempi vaihtoehto odottamassa. Maksimoiva, eli parhaan vaihtoehdon metsästäminen ja toisaalta ruminoiva ajattelutapa, ovat yhteydessä (liialliseen) perfektionismiin, depressioon sekä vaikeuksiin valinnoissa, mm. uravalinnoissa ja harrastuksissa.
Moratoriovaihe voi pitkittyä ja selkiytymättömiä elämänsuuntia alkaa kertyä yksinkertaisesti siksi, että näennäisiä vaihtoehtoja on niin paljon tarjolla.
Reflektoiva ja usein myös kaikkein hedelmällisin tapa pohtia eri vaihtoehtoja on vahvan identiteetin rakentumisen kannalta hyödyllistä, mutta ”märehtivä” tapa suhtautua eri vaihtoehtoihin ja valintoihin, ilman eteenpäin vievää liikettä on haitallista. Oli sitten kyse terveydestä, työstä, parisuhteista, tai jostain harrastuksesta.
Märehtiminen tappaa Flow’n!
Miten ulkoinen ympäristö vaikuttaa tähän kaikkeen?
Kun alamme märehtiä, eli ruminoida(tulee muuten sanasta Ruminant,eli märehtijä, kuten lehmä), alamme antaa usein samalla liikaa painoarvoa odotuksille muilta tulevasta arvostuksesta. Nykymaailmassa identiteetin kehittyminen vaikeutuu jatkuvasti joka on osittain yhteydessä depressioon.
Ruminointi, päättämättömyys ja valinnanvaikeudet voivat näkyä useampina valintojen, sitoutumisten, sitoutumisen heikkenemisen ja uusien vaihtoehtojen kartoittamisen prosesseina, joista puuttuu eteenpäin vievä voima.
Kokeilujen ja omien valintojen arviointi ovat elinehto vakiintuneelle identiteetille, jossa oleellista on, että ne tukevat identiteetin kehittymistä hedelmällisellä ja uutta luovalla tavalla.
Mikäli uudelleenvalinnat koetaan pettymyksinä ja menetettyinä mahdollisuuksina, syntyy negatiivinen paine, jossa ulkoinen ympäristö ottaa liian ison vallan.
Millainen on sinun tarina?
Kertoessaan itsestään ihminen antaa identiteetilleen sanallisen muodon. Tarinassa on aina mukana useita eri näkökulmia ja niiden tulkintoja. Narratiivinen identiteetti on henkilön oma tulkinta ja kertomus siitä kuka on ja mihin on menossa.
Narratiivinen identiteetti on sisäistetty ja elävä tarina itsestä, jonka rakennamme ymmärtääkseemme paremmin kompleksia elämää ja sen tarkoitusta. Narratiivinen identiteetti asettuu vahvasti aikaan ja kulttuuriin, linkittyen kulttuurissa sillä hetkellä vallitseviin moraaleihin. Narratiivinen identiteetti on psykososiaalinen konstruktio, jossa yksilön kertoma elämäntarina linkittyy kulttuuriin, samalla kun ihminen pyrkii kohti itselleen asettamiaan tavoitteita.
Tulostavoitteet ovat valintoja, jotka antavat tekemiselle suunnan. Oikeat valinnat ovat keskeinen osa identiteettiä ja sen rakentumista, samalla kun ne määrittävät tulevaisuutta antamalla suunnan jota kohti aletaan liikkua. Tähän kaikkeen vaikuttaa ympäristö, jossa elämme, teemme valintoja ja asettamme uusia tavoitteita.
Kolmoiskierre poistaa hierarkiat ja tuo kaikki osallisiksi lopputulokseen
Nyt pääsemme siihen miksi “sipulimalli” ei ole ollut itselle täysin toimiva malli. Ensiksi on todettava, että “kaikki mallit ovat vääriä, mutta osa hyödyllisiä”, on tässäkin tilanteessa varmasti paikkansa pitävä asia.
Ajatus esittämässäni mallissa on sen vahvempi rakenne, jossa ei ole eri kerroksiin muodostuvia tasoja, vaan toisiinsa kietoutuvia rakenteita. Tällöin kaikki rakenteet omaavat kontaktipinnan toisiinsa, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että asetettu tulostavoite ei ole ns. pinnallinen taso, vaan kiinteästi yhteydessä alati kehittyvään identiteettiin.
Kierteinen rakenne on muodoltaan vahva, jonka vuoksi mm. kehon kollageeni on muodoltaan kierteinen, aivan kuten teräsvaijeri. Rakenteeseen on turha tuoda mitään, mikä tekee siitä heikomman ja tämä pätee myös omaan muutosprosessiin. Miksi asettaa tavoitteita, jotka eivät muuttaisi kokonaisuutta parempaan suuntaan? Muutokset voivat toki olla negatiiviseenkin suuntaan ja esimerkiksi “projektien epäonnistuminen” luo kyllä muutoksen, mutta identeettitasolla hauraampaan suuntaan.
Kierteisessä mallissa tulostavoite on kiinteässä vuorovaikutussuhteessa tekemistavoitteiden(prosessin) ja identiteetin kanssa. Tällöin voidaan ajatella, että pelkkä päätös on jo muokannut identiteettiä ja jo pieni muutos identiteettitasolla, vaikuttaa positiivisesti tulostavoitteen saavuttamiseen.
Ensinnäkin, tavoitteiden tulisi olla mahdollisimman selkeitä. Mitä kirkkaampi, sitä parempi.
“Haluan olla hyvässä kunnossa”, tai “ haluan oppia soittamaan rumpuja” ovat kaukana kirkkaasta. “Haluan pudottaa 10 kiloa rasvamassaa ja parantaa maastavetotulosta 30 kilolla” on puolestaan jo hyvin kirkas tulostavoite. Sitä voisi kirkastaa tuostakin, mutta pointti varmasti selkeä. Päätä olla tavoitteiden suhteen kristallinkirkas!
Itse halusin oppia yhden käden seisonnan. Hyvin yleismalkainen tavoite. Jos olisin jo alunperin päättänyt, että tavoitteeni on saavuttaa 15 sekunnin yhden käden käsinseisonta molemmille puolille, olisi tavoite ollut paljon kirkkaampi, jolloin olisin ollut tietoisempi omasta kehityksestä, siitä mitä muutoksia pitää tehdä harjoittelussa, välitavoitteissa jne. Olisin säästänyt aikaa, vaivaa, energiaa ja välttänyt suurelta määrältä mielipahaa.
Tavoitetta voi matkan edetessä kirkastaa ja yleensä näin käy automaattisesti kunhan prosessi, eli itse käytännöntyö käynnistyy. Prosessissa on syytä pyrkiä mittaamaan ja olemaan tilivelvollinen. Esimerkiksi päättää mihin kellonaikaan päivästä tekee minkäkin harjoituksen. Sen jälkeen huolehtia että suunnitelmat toteutuu, eli tehdä itsestään tilivelvollisen.
Toki tuloksia on hyvä pyrkiä seurata mahdollisimman objektiivisin tavoin, mutta usein tärkeintä on pitää huolta siitä, että huolehtii aloittamisesta. Aloittamatta jättäminen tarjoaa liikaa vaihtoehtoja, jotka synnyttävät kolmoiskierteiseen heikkoja kohtia, aivan kuten kollageenimutaatioissa tapahtuu.
Yksi yleinen väite ravitsemuksen suhteen kuuluu seuraavasti:
“terveellisesti syöminen on vaikeaa.”
Tämähän on identiteettitason vinouma koska terveellisesti syöminen ei ole sen vaikeampaa nyt kuin se on ollut ennen. Niin kauan kuin joko valmentaja, tai valmennettava itse ajattelee näin, terveellisesti syöminen tulee olemaan ikuisesti vaikeaa.
Väitän, että saavuttaisimme parempia tuloksia jos yllä esitetty väite kuuluisikin seuraavalla tavalla:
“Terveellisesti syöminen on helppoa, mutta epäterveellisten ruokien välttäminen nykymaailmassa on muuttunut haastavammaksi.”
Tämä simppeli näkökulman muutos yksistään vaikuttaa prosessiin, jossa ensinnäkin lisätään ymmärrystä siitä, että;
- minulla on joka päivä mahdollisuus syödä terveellisesti
- epäterveellisiä vaihtoehtoja on todella paljon ja vaatii jonkin verran panostusta, jotta niiden käyttö vähentyisi / loppuisi
Molemmat vaatii päätöksiä, eli energiaa, mutta nyt kyse ei ole enää heikosta itsekurista, tai vääristä makroravinteista.
Aivan sama pätee liikkumiseen. Liikkuminen on helppoa!! Passiivisen elämäntyylin ylikorostuminen nykymaailmassa on puolestaan haastavaa, mutta minulla on joka päivä vapaus ja mahdollisuus päättää liikkua ja tapoja siihen on lukemattomia. Yksi loistava tapa on ottaa Movement Stick käteen ja alkaa liikkua! 😉
Ympäristöllä on iso vaikutus meihin ja sen vuoksi mikään yllämainituista asioista ei ole automaattisesti helppoa. Niistä tulee itsestäänselvyyksiä ja kun näin käy, päätöksen tekeminen ei enää sen jälkeen ole vaikeaa.
”Ei kiitos, en polta.” vai ” Ei kiitos, yritän lopettaa tupakoinnin”
Kumpi kuulostaa vahvan identiteetin omaavan henkilön vastaukselta?
Kirjoittaja: Jukka "liikemies" Rajala
