Haluan luoda uutta! Mitä MacGyver tekisi?

kesäkuu 16, 2018

Onko intuitiolla roolia harjoittelussa ja onko oma päänsisäinen dialogi ylipäätään sellaista luotettavaa materiaalia, johon kannattaisi luottaa? Omaa tekemistä saattaa joskus rajoittaa ajatus siitä, että joku on kuitenkin jo tämän keksinyt, joten miksi vaivautua. Ohjaako sinua ajatus why bother, vai why not?

Discover

Uuden keksimisessä ei ole aina kyse jostain täysin tuntemattoman asian luomisesta. Englannin kielessä keksimiselle on kaksi eri nimitystä riippuen hieman siitä millaisesta keksimisestä on kyse. Discover tarkoittaa jo keksitystä asiasta kumpuavaa syvällisempää innovaatiota, jossa näet muilta huomaamatta jääneitä asioita. Tämän uuden näkökulman avulla alat luoda omannäköistäsi kokonaisuutta, jonka lopputuloksena on vielä toimivampi systeemi.

Etenkin harjoittelussa uuden keksiminen on useimmiten ”discoveria”, joka syntyy kokemusperäisestä tutkiskelusta. Teoreettinen osaaminen taustalla usein vahvistaa sen, minkä oma intuitiivinen luovuudentila on ensin nostanut esille. Intuitiolla luodaan ja rationaalisella mielellä todistetaan asia todeksi myös muille. Olen päässyt vuosien aikana todistamaan omien mentorien kautta tätä ihmettä, jossa jokin jo kauan sitten kehitetty asia saakin aivan uudenlaisen muodon. Same same but different! Tähän olen myös itseäni ja omia oppilaitani kannustanut. Pyrkiä löytämään sen oman jutun, joka pinnallisesti näyttää tutulta, mutta syvemmälle kaivautuessa paljastaakin useita uusia näkökulmia ja teorioita. Näistä syntyy oma systeemi, minun kohdallani Movement System.

Invent

Toisenlaista keksimistä ovat puolestaan sellaiset keksinnöt, jossa synnytetään jotain täysin uutta. Jotain sellaista, jota ei vielä ympäröivästä maailmasta vastaavaa löydy. Tällaiseen invent -tason keksimiseen törmää nykypäivänä hieman harvemmin ja voisi olettaa sen olevan 2000-luvulla jopa äärimmäisen haastavaa. Mikä olisi sellainen asia, jota ei ole vielä olemassa, mutta me tarvitsemme sitä? No ainakin ilmastonmuutokseen ja merien muovijätteeseen liittyen toivottavaa todella olisi, että uusia inventioneita syntyisi nopeasti!

Oli kyse millaisesta keksimisestä tahansa, vaatii se tekijältään intohimoa omaa tekemisen kohdetta kohtaan. Täytyy löytyä loputonta uteliaisuutta, joka kestää kaiken sen ihmettelyn ja turhautumisen, jota tulee väistämättä vastaan. Intohimoinen työskentely itselleen rakkaan asian parissa johtaa väistämättä flow-tilaan, jossa asiat luistavat eteenpäin kitkatta. Tällaista tilaa on mahdoton saada pakottamalla, mutta sille voi rakentaa oivalliset olosuhteet. Erinomaisuuden tavoittelu ja tietyn asteinen ”positiivinen pakkomielle” ovat yleensä elinehto uuden keksimiselle. Täytyy jaksaa puskea eteenpäin silloinkin kun muut ovat tulleet tiensä päähän.

Harkittu harjoittelu ja flow

Voiko olla samaan aikaan suunnitelmallinen edeten määrätietoisesti kohti ennakkoon asetettua tavoitetta ja samalla nauttia flow-tilasta? Eric Andersson kutsuu harjoittelun korkeinta tasoa nimellä deliberate practice, jonka voi kääntää suomeksi harkittu harjoittelu. 

Lapsenomainen leikkiminen on erittäin suositeltavaa ja sitä meidän jokaisen tulisi uskaltaa tehdä, sillä se on flow-tilassa liitämistä parhaimmillaan. Tällainen leikkiminen sisältää hyvin vähän, tai ei lainkaan suunnittelua, eikä toisaalta mitään erityisiä tavoitteitakaan. On tälle nimikin – naiivi harjoittelu –  mutta käytän mieluummin nimitystä lapsenomainen harjoittelu, tai ihan vain leikkiminen, sillä kaiken tekemisen ei tarvitse johtaa johonkin spesifiin ja korkealle tasolle hiottuun taitoon. Naiiviksi(herkkäuskoisen yksinkertaiseksi) se muuttuisi silloin jos luulisin summittaisen tekemisen johtavan jonkin spesifin taidon tai suorituskyvyn kehittymiseen huipputasolle. Jos soittaisin pianolla Ukkon nooaa yhdellä sormella, kuten olen sen oppinut joskus lapsena ja olettaisin sen kehittävän minua pianon soitossa, tulisin pettymään karvaasti. Kuten petyinkin! 😀  Jos teen jotain ilman sen kummempaa keskittymistä, voin nauttia tekemisestä ja tarjota ympäristölleni kivaa viihdettä, kuten pysähtymättömänä looppina soitettua Ukkon nooa, mutta todennäköisyys selkeälle kehittymiselle tietyn rajan ylitettyäni olisi hyvin pieni. Minusta ei tule rallikuskia, vaikka ajan joka aamu kotoa töihin ja takaisin!

Saman asian rutiininomainen toistaminen vuodesta toiseen ei kehitä, se lamaannuttaa!

Kehittyäkseni minulla tulee olla tavoite, joka antaa harjoittelulle selkeän rakenteen. Tavoitteellinen harjoittelu on juuri tätä, jota Eric Andersson kutsuu nimellä purposeful practice. Tavoitteellisessa harjoittelussa on selkeästi määritelty tavoite, jota lähdetään tavoittelemaan pitkällä tähtäimellä pienin, ennalta suunnitelluin askelin. Pianon soitossa se olisi voinut olla minulla vaikkapa kaikkien kymmenen sormen käytön opettelu. Kehityksen pysähtyessä, harjoittelu pysäytetään hetkeksi, ongelma puretaan osiin ja sen ratkaisemiseksi etsitään oikeat työkalut. Tavoitteellisessa harjoittelussa keskittymisen taso on korkea ja se sisältää paljon enemmän epämukavuusalueella oleskelua kuin yhdellä sormella soitettu lastenlaulu. Itsensä haastaminen ja oikein annosteltu epämukavuusalueella toimiminen ovat mahdollisesti yksi tärkeimpiä edellytyksiä kehittymiseen! Vähintään yhtä tärkeää olisi luoda tämän ympärille ympäristö, jossa epäonnistuminen on sallittua ja jopa suotavaa. Kun virheitä ei pelätä rangaistuksen ja häpeän pelossa, niistä aletaan oppia. Meidän tulee saada tehdä virheitä ja meidän tulisi saada siitä rakentavaa palautetta joko itseltä, tai ulkoiselta taholta. Ilman suoritusta häiritsevien virheiden tunnistamista, kehittyminen on hyvin vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Jos en tiedä mistä jokin ongelma johtuu, miten pystyisin sen korjaamaan?

Se miten tekemistä rajoittavat virheet tuodaan esille on tärkeää ja myös yksilöllistä. Toisille on hyvä rakentaa vähän pehmustetta ympärille, kun taas toiset haluavat palautteen suoraan. Tässä on hyvä muistaa, että kannustaminen ja palautteen antaminen ovat kaksi eri asiaa, eivätkä ne ole toisiaan poissulkevia. Palaute palautteena ja kannustaminen kannustamisena. Molempia tarvitaan ja kumpaankaan EI tarvitse liittyä haukkumista, tai alentavaa kritiikkiä jota myös itsekritiikki on. Kuuntele miten puhut itsellesi. Onko se rakentavaa, vai lamaannuttavaa?

Uuden opettelu on usein kaikkea muuta kuin flow-tilassa liitelyä

Harkittu harjoittelu on ennen kaikkea systeemi laadukkaampaan tekemiseen. Se ei ole aina nautinnollista ja vaatii onnistuakseen aitoa intohimoa asiaa kohtaan. Kyseessä ei ole flow -tila, jossa tekeminen tuntuu vaivattomalta ja nautinnolliselta. Tilanne on usein päinvastoin ja siinä missä harkittu harjoittelu on tarkoin suunniteltua, flow syntyy spontaanisti. Flow -tilassa haasteet ja omat taidot ovat tasapainossa, jolloin tekeminen on helppoa. Tähän päästäkseen, jokainen haaste tulee osata ensin tunnistaa, jonka jälkeen se tulee osata pilkkoa pieniksi osiksi, joista jokaista yksittäistä osaa lähdetään hiomaan paremmaksi. Tämän jälkeen tarkaksi hiotut palaset tulee osata ja jaksaa liimata vielä takaisin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Tämän työn myötä syntyy tiedostamaton taitavuuden tila – flow tila!

Harkittu harjoittelu vaatii siis aina paljon ponnistelua, kun taas Flow on jo määritelmältään vaivatonta. Ponnistelu ja itsensä haastaminen vuodesta toiseen vaatii paljon henkistä kapasiteettia. Se vaatii kykyä sietää epämukavuutta fyysisesti ja emotionaalisesti. Tämä ei liity pelkästään liikkumiseen ja urheiluun. Yhtä lailla mikä tahansa taito vaatii sitoutumista ja kykyä jatkaa silloinkin kun fiilikset ovat kaikkea muuta kuin hyvät.

Koska energiaa ei riitä jokaiseen asiaan josta innoitumme, on syytä pohtia mihin energiansa sijoittaa. Parhaiten saamme ylläpidettyä nautinnon tekemisessä kun tavoitteet ovat määritelty omien arvojemme pohjalta. Terveyttä ja toimintakykyä tavoiteltaessa meidän ei tarvitse pistää näin paljon energiaa likoon ja tätä olisi tärkeää korostaa aina kun terveydestä ja huippu-urheilusta puhutaan samassa lauseessa. Ollakseen maailman paras jossain vaatii eri lailla sitoutumista kuin ollakseen hyvä siinä mitä opettaa. Erikoistuminen maksaa ja harva on todellisuudessa halukkaita maksamaan siitä syntyviä kuluja. Hyvinvointi on puolestaan asia, johon meidän jokaisen tulisi haluta pyrkiä ja uskon, että jokainen haluaakin. Se, että välillä matkaa on hidastamassa erilaiset töyssyt, on inhimillistä ja kuuluu jokaisen elämään. Arkeen sisällytetty kevyt liike ei vaadi kovin paljon ponnisteluja kunhan tekemiseen saadaan luotua oikeanlaisia tapoja.

Mikäli haluat luoda uutta, oli sitten kyseessä jokin taito, uusien innovaatioiden keksiminen, tai mikä muu tahansa luomisprosessi, pidä huolta, että tekemisestä löytyy seuraavat elementit:

Discover, Developement, Deepening – jotka voisi kääntää Suomeksi Löydä, Kehitä, Syvennä

Asia joka aluksi tuottaa vaikeuksia ja jopa epämiellyttäviä olotiloja, saattaa tavoitteellisen / harkitun harjoittelun avulla jalostua taidoksi, jossa olet luovassa flow-tilassa. Siellä ajatuksesi on kirkas ja löydät vastauksia silloinkin kun rationaalinen mieli alkaa sakata.

Ai niin, mitä tällä oli tekemistä McGyverin kanssa? No hänhän on maailman tunnetuin keksijä, joka selvisi monista visaisista tilanteista intuitionsa avulla. Sarjan käsikirjoittaja Lee David Zlotoff oli keksijän poika, jolla oli varmasti paljon vaikutusta siihen, miten me katsojat saimme viikko toisensa jälkeen hämmästellä sitä, kuinka MacGyver teki kävystä kranaatin pelkkää sveitsiläistä linkkuveistä ja rautalankaa käyttäen.

Leiki aina kun voit, harjoittele sen verran kuin tarpeen ja treenaa niin vähän kuin mahdollista! 

 

 

 

Kirjoittaja: Jukka Rajala

Facebook